Katu-uskottavuus on ensiapukouluttajan valtti

Yrittäjä Eero Eskelinen on kouluttautunut ahkerasti alalla, mutta viimeisen uskottavuuden esiintymiseen tuo 30 vuoden kenttätyökokemus ensihoidon parissa.

Eskelinen teki koulutustyötä pitkään toiminimellä, kunnes harkinnan jälkeen perusti Emedical Oy:n vuonna 2017.

-Kyllä se menee sinne 30 vuoden taakse, kun alkoivat kysellä palokunnalle ensiapu- ja ensivastekursseja, Eskelinen muistelee.

-Maallikot on pääkohderyhmä, ja terveyskeskuslääkäreitä ja palokuntia koulutan.

Pohjakoulutukseltaan Eskelinen on sairaanhoitaja ja ensihoitaja (AMK), mutta lisäpätevyyksiä on tullut ensiavun ja terveystiedon kouluttaja – ETK-peruskoulutuksesta, alkusammutus 1 -kurssinjohtajakoulutuksesta, sosiaali- ja terveysalan turvallisuusosaaja -koulutuksen kouluttaja -kokonaisuudesta ja työturvallisuuskortin kurssinjohtajakoulutuksesta.

-Johtajapätevyysvaatimukset ovat lisääntyneet, vaikka meitä kouluttajia itseään ei varsinaisesti valvota. Mutta Kela korvaa järjestäjälle kustannuksia kouluttajan palkkiosta, jos ensiapukoulutuksen pitää lisensoitu kouluttaja.

Kouluttautumisen lisäksi Eskeliselle on kertynyt monipuolista työkokemusta mm. Pelastusopiston opettajana. Vuodesta 2013 alkaen hän on toiminut Keski-Suomen ensihoidon päivystävän kenttäjohtajan virassa. Tuntuma kenttätyöhön on säilynyt läpi vuosikymmenten.

-Kentällä olen ollut ikäni. Siitä tulee positiivista palautetta kun on sopivia esimerkkejä, joilla voi herätellä porukoita.

-Tykkään vuorovaikutuksesta koulutettavien kanssa, ja huumori on aina pidettävä hommassa mukana. Oppiminen voi olla hauskaa, vaikka aihe onkin vakava.

Emedical Oy:n toiminta on valtakunnallista ja listalla on useampia suurempia vakioasiakkaita. Pääosin yhteistyökumppanit ovat Keski-Suomesta, mutta Eskelinen on mukana kouluttajana muun muassa Arffmanin valtakunnallisessa maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa. Sujuvasta englannin kielen taidosta on ollut hyötyä myös Yliopistomaailmassa kouluttaessa.

Markkinointiponnistuksia Eskelisen ei ole tarvinnut tehdä, muutamat täsmäpuhelut ovat tuottaneet hyvää tulosta, ja puskaradio on hoitanut loput.

-Töitä on riittänyt, vaikka onhan tämä toimiala muuttunut aika lailla vuosien varrella. On korttia kortin jälkeen, varsinkin rakennusalalla. Myös ensihoito on kehittynyt, koulutusvaatimukset kiristyneet ja tehostettu ensihoito pystytään usein aloittamaan heti paikan päällä.

Työn laadun suhteen Emedical Oy pitää riman korkealla. Varamiehet ovat luottotekijöitä, jotka toimivat alihankkijoina laskutusperiaatteella. Suoria työntekijöitä ei ole tarkoitus palkata. Yrityksen pyörittämisessä Eskelinen arvostaa hyvän tilitoimistokumppanin korkealle.

-On tässä tullut yrityksen pyörityksestä paljon opittua ja talous on niin tärkeä juttu, etten edes yritä tilitoimiston tontille.

Perhe ja eskari-ikäinen iltatähti antavat työhön vastapainoa, ja Eskelinen vaikuttaa myös Toivakan Yrittäjien hallituksessa.

-Lasi on nyt sopivasti puoliksi täynnä, joten tässä laajuudessa on yrityksellä tarkoitus jatkaa eteenpäin.