6.5.2022 klo 14:41
Uutinen

Innovaatiotutka: Käyttäjäinnovaatiot piileskelevät yhteisöissä ja autotalleissa

Innovaatio syntyy, kun tavallisella ihmisellä on tarve paremmalle ratkaisulle, ennen kuin ratkaisu on kaupallisesti saatavilla. Niukkuus, turhautuminen ja kasvava kustannustaso ovat erinomaisia innovaatioiden vauhdittajia. Esimerkiksi energian hinnan nousu, pula raaka-aineesta tai ajanpuute voivat tuottaa käyttäjäinnovaatioita.

Energian hinta on nyt nousussa. Tämä on jo alkanut tuottamaan käyttäjäinnovaatioita mm. kotien energiankulutuksen pienentämiseksi ja autoilun kustannusten alentamiseksi. Yli puolet maailman innovaatioista ovat käyttäjien tuottamia ratkaisuja.

1. Rullalauta ja sen parannukset ovat käyttäjäinnovaatioita. Erilaisten hyppyjen mahdollistamiseksi harrastajat alkoivat muotoilemaan lautojen päätyihin kotikonstein kurveja. Valmistajat havaitsivat ilmiön ja alkoivat tuottaa sekä työkaluja lautojen muotoilemiseen, että muotoiltuja lautoja.

2. Maastopyörät syntyivät, kun harrastajat alkoivat muokkaamaan tavallisia polkupyöriä maastoajoon sopiviksi. Ratkaisut tuotteistettiin ja pyörävalmistajat lanseerasivat maastopyörät.

3. Veganismi syntyi, kun ihmiset halusivat etsiä ruokaratkaisuja kestävämpään elämäntapaan. Asiasta kiinnostuneet yhteisöt kehittivät ja jakoivat mm. reseptejä. Ruokateollisuus havaitsi trendin, kopioi reseptejä ja alkoi tuottamaan kaupallisia ratkaisuja.

4. Autoharrastajat ovat aina tuunanneet autoja tarpeisiinsa. Tämä on tuottanut suuren määrän muutoksia autojen ominaisuuksiin. Mm. Amerikkalainen Ford havaitsi, että harrastajat ostivat Mustang -merkkisiä autoja ja vaihtoivat jopa 30% autojen osista toisiin. Ford aloitti yhteistyön harrastajien kanssa ja toi käyttäjien kehittämiä ominaisuuksia uusiin autoihin.

5. Keinotekoinen haima. Diabeteksen kotihoitoon on tarjolla mm. insuliinipumppu ja glukoosimittauslaite. Käyttäjä käyttää näitä erikseen. Automaattisesti toimiva keinotekoinen haima syntyi, kun diabetestä sairastava ohjelmistoinsinööri keksi kytkeä laitteet yhteen Rasberry Pi:n avulla. Oivalluksen jälkeen ratkaisu hiottiin häkkeriyhteisössä valmiiksi. Lääketeollisuus otti innovaatiosta kopin ja tuotteisti ratkaisun.

6. Energiatehokkaat asunnot ovat syntyneet käyttäjäinnovaatioista. Rakennusteollisuus innostui aiheesta vasta, kun innovatiiviset rakentajat toteuttivat itselleen energiatehokkaita taloja ja häkkeröivät lämpöpumppujen ohjelmistoja Suomen oloihin sopiviksi.

7. Koronan tuottama etätyöskentely on ohjannut ihmiset kehittämään kotia työpaikaksi mm. innovatiivisina kotikonttoriratkaisuina. Kalusteita valmistavilla yrityksillä on näistä vielä paljon opittavaa.

8. Lyhyet videot ovat arkipäivää netissä. Aluksi harrastajat tekivät näitä käyttäen monimutkaisia videoeditoreita ja julkaisivat niitä kotisivuillaan. Kun lyhyiden videoiden ilmiö kasvoi, nettialustat alkoivat tarjota työkaluja ja ympäristöjä videoiden tuotantoon ja julkaisuun.

9. Ideoiden jakaminen. Kehittäjät ja yhteisöt jakavat mielellään tuotoksiaan muille ilman tavoitetta taloudellisesta hyödystä. Thingiverse.com suunniteltiin 3D-tulostettavien tuotteiden avoimeksi jakamisalustaksi.

Pekka Ketola Ideascout Oy
Innovaatiotutka on uusi säännöllisesti Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä julkaistava artikkeli. Sen kirjoittaja Pekka Ketola on filosofian tohtori, innovaattori ja tutkija, jolla on yli 20 vuoden käytännön kokemus käyttäjäkeskeisestä tuotekehityksestä. Hänen yrityksensä Ideascout Oy:n intohimona on paremman tulevaisuuden rakentaminen.

Kuinka käyttäjäinnovaatioita pääsee hyödyntämään?

Käyttäjäinnovaatioita syntyy joka päivä. Ne tarjoavat yrityksille erinomaisia liiketoiminta- ja tuotemahdollisuuksia, kunhan ne onnistutaan havaitsemaan. Yritys voi kehittää tuntosarviaan yhteisöjen suuntaan, esimerkiksi hyödyntämällä erikoistuneita palveluntarjoajia löytämään näitä edelläkävijöitä ja työskentelemällä yhdessä yhteisöjen kanssa. Erinomainen konsti on tarjota työkaluja käyttäjille, jolloin innovaatiotoimintaa voi vahvistaa ja samalla pääsee eturivin paikalle seuraamaan kuinka käyttäjät muokkaavat tuotteita tarpeisiinsa. Esimerkiksi Lego toimii juuri näin.