YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Kello-Optiikka Lappalainen – 90 vuotta uudistumista Suomussalmella
Yrityksen nimi: Kello-Optiikka Lappalainen Oy
Yrittäjät: Matti ja Olli Lappalainen
Perustettu: 1936
Paikkakunta: Suomussalmi
Toimiala: Optikko, silmälasiliike ja Kellosepänliike
Henkilöstö: 3
Suomussalmella toimivan Kello-Optiikka Lappalaisen tarina alkoi vuonna 1936 pienestä kemikaliosta. Yhdeksän vuosikymmenen aikana valikoima, toimitilat ja yrittäjäsukupolvet ovat vaihtuneet. Yritys on säilynyt itsenäisenä ja kehittänyt palveluitaan asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Kemikaliosta perheyritykseksi
Alma Soininen perusti kemikalion Suomussalmen kirkonkylälle vuonna 1936. Toiminnan laajentuessa valikoimaan tulivat myös kellot. Alman kuoltua nuorena yrityksen osti vuonna 1948 liikkeessä työskennellyt kelloseppä-optikko Veikko Lappalainen.
1950-luvun alkupuolella yritykselle alettiin rakentaa uusia toimitiloja Ämmänsaareen. Juuri rakennuksen valmistumisen aikoihin, vuonna 1955, Veikko hukkui myrskyisään Kiantajärveen. Yrityksen toimintaa jatkoi hänen vaimonsa Olga Lappalainen, vaikka hänellä ei ollut alan koulutusta.
Aluksi liiketoimintaa pyöritettiin sekä kirkonkylällä että Ämmänsaaressa. Vuonna 1958 toiminta siirtyi kokonaan Ämmänsaareen.
Veikon ja Olgan poika Matti oli mukana liikkeen arjessa jo nuoresta pitäen. Hän valmistui kellosepäksi vuonna 1972 ja palasi asepalveluksen jälkeen Suomussalmelle vuonna 1973 työskentelemään perheyrityksessä.

Valikoima on muuttunut ajan mukana
Kello-Optiikka Lappalaisen toiminta on elänyt vuosikymmenten mukana. Kemikaliotuotteet jäivät vähitellen pois, ja kellojen sekä lahjatavaroiden rinnalla liikkeessä on myyty muun muassa kukkia ja pienelektroniikkaa. Liikkeen kellarissa valmistettiin aikanaan jopa lampunvarjostimia.
Nykyistä muotoaan yritys alkoi saada vuonna 1984, kun optiikka palasi osaksi toimintaa. Myös toimitilat uudistuivat: Ämmänsaaren vanha, keltainen puutalo purettiin vuonna 1989, ja sen paikalle noussut Ämmänsaaren Kauppakartano valmistui syksyllä 1990.
Monipuolinen toiminta on auttanut yritystä vastaamaan eri aikojen kysyntään. Sen rinnalla Matti ja Olli Lappalainen nostavat esiin yhden pitkäaikaisen vahvuuden: osaavan henkilökunnan.
Seuraava sukupolvi toi uutta osaamista
Myös Matin poika Olli tutustui yrityksen työhön jo nuorena. Hän opiskeli ensin merkonomiksi Kajaanissa ja valmistui optometristiksi Helsingissä vuonna 2003. Asepalveluksen jälkeen Olli palasi Suomussalmelle keväällä 2004. Siitä lähtien hän ja Matti ovat pyörittäneet perheyritystä yhdessä.
Olli on täydentänyt osaamistaan jatkuvasti erityisesti silmien terveyteen liittyvissä kysymyksissä. Myös tutkimuslaitteisiin on investoitu: vuonna 2020 liikkeeseen hankittiin OCT-kamera. Sen avulla voidaan kuvantaa silmän rakenteita osana näöntutkimusta ja arvioida, tarvitaanko asiakkaalle jatkotutkimuksia.
Vuonna 2024 Kello-Optiikka Lappalainen valittiin mukaan Suomen Näköasiantuntijat -verkostoon. Ollille se kertoo siitä, että pienellä paikkakunnalla toimivan itsenäisen yrityksen asiantuntemus huomataan myös laajemmin.

Ihmiset ovat yrityksen voimavara
Vuosien varrella Kello-Optiikka Lappalainen on tarjonnut oppimisympäristön myyjille, kellosepille ja optometristeille. Olli ja Matti ovat kiitollisia kaikille yrityksessä opiskelleille ja työskennelleille.
”Hyvää henkilökuntaa on hankala löytää. Yleensä he löytävät meidät.”
– Olli Lappalainen
Työntekijöiden osaaminen ja sitoutuminen ovat olleet tärkeä osa yrityksen 90-vuotista taivalta. Perheyrityksessä historia rakentuu yrittäjäsukupolvien lisäksi niistä ihmisistä, jotka ovat olleet mukana palvelemassa asiakkaita ja kehittämässä toimintaa.
Myös yrittäjäyhteisöllä on Lappalaisille merkitystä. Matti oli mukana perustamassa Suomussalmen Yrittäjiä 50 vuotta sitten. Olli puolestaan on toiminut sekä Suomussalmen Yrittäjien että Kainuun Yrittäjien hallituksissa.
– On hyvä olla taho, joka huolehtii meidän pientenkin mikroyritysten edunvalvonnasta ja tarpeista, Olli sanoo.
Itsenäisyys antaa tilaa asiakkaiden tarpeille
Kello-Optiikka Lappalainen toimii edelleen itsenäisenä perheyrityksenä. Olli näkee itsenäisyydessä mahdollisuuden valita tuotteet ja kehittää valikoimaa oman asiakaskunnan tarpeiden mukaan. Se näkyy esimerkiksi persoonallisessa kehysvalikoimassa ja yksilöllisissä näkemisen ratkaisuissa.
Katse on myös tulevassa. Yrityksessä halutaan seurata asiakkaiden muuttuvia tarpeita ja vastata niihin samalla tavalla kuin menneiden vuosikymmenten aikana: osaamista kehittämällä, valikoimaa uudistamalla ja asiakkaita kuuntelemalla.
– Eihän toki aina voi onnistua, mutta yritämme kuitenkin aina parhaamme, Olli toteaa.
Kello-Optiikka Lappalaisen kasvutarina kertoo siitä, miten yritys voi jatkaa sukupolvelta toiselle, kun sillä on rohkeutta muuttua ajan mukana ja pitää kiinni omasta tavastaan palvella.

Artikkeli kuuluu Kasvutarinoita Kainuusta -sarjaan, joka tuotettu osana Kainuun Yrittäjien ”Yrittäjyyden ja omistajanvaihdosten edistäminen osana oikeudenmukaista ja vihreää siirtymää” -hanketta. Sarjassa nostamme esiin todellisia kainuulaisia menestystarinoita, jotka inspiroivat, tarjoavat oppeja ja näyttävät, miten yrittäjyys voi kukoistaa meidän maakunnassamme.
Teksti: Birit Oksman-Sandelin
Kuvat: Olli Lappalainen, Kello-Optiikka Lappalaisen kuva-arkisto.