Jenni Pöllänen
18.10.2022 klo 07:30
Uutinen

Kestävin askelin tulevaisuuteen

Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät järjestetään tulevana viikonloppuna Nokia Areenalla, Tampereella. Yrittäjäjärjestön merkittävimmän vuosittaisen tapahtuman teemana on ”Kestävin askelin tulevaisuuteen”. Yrittäjille teema tarkoittaa taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisen tekijöiden huomioimista kestävällä ja liiketoimintaa edistävällä tavalla, jota myös asiakkaat arvostavat. Vastuullinen liiketoiminta onkin merkittävä kilpailutekijä, ja vastuullisuus on yrityksille ja yrittäjille tärkeää arjessa joka päivä.

Me suomalaiset olemme tutkitusti ja tunnetusti maailman onnellisin kansa ja menestymme Pirkanmaalla mitä moninaisimmilla mittareilla koko maan tilannetta tarkasteltaessa. Sen myös huomaa, sillä positiivinen, innostunut ja eteenpäin katsova yhteistyö näkyy ja kuuluu ympäri maakuntaa. Lähtökohdat ovat siis erinomaiset, mutta tekemistäkin riittää. Yksi asia, missä emme vielä ole maailman parhaita, on yrittäjäystävällisyys. Markkinatalous ja yrittäjien menestys ei ole negatiivinen asia vaan se lisää meidän kaikkien hyvinvointia ja luo mahdollisuuksia tulevaisuuden tekijöille.

Yritykset tarvitsevat erilaisia palveluita perustamisvaiheesta tuotekehittämiseen, kasvuun, kansainvälistymiseen, mutta myös muihin haastaviin tilanteisiin. Oikea-aikaiset yrittäjäpalvelut yrityksen eri elinkaaren vaiheissa ovat vastuullisuutta – mielellään yhden luukun periaatteella, jotta apua ja neuvoja saa ketterästi ja oikea-aikaisesti.

Vastuullisuutta ovat myös kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion hankinnat, joissa tulisi huomioida markkinatalous ja yrittäjät. Uutiset hankintalain kiertämisestä sekä uusista julkisomisteisista in-house-yhtiöistä ja niihin keskitettävistä hankinnoista ovat edelleen valitettavan yleisiä. Markkinavuoropuhelun tulisi sisältyä aina julkisiin hankintoihin, ja palveluiden kustannukset ja laatu tulisi avata yksikkötasolla. Näin varmistetaan yhteisten rahojemme tehokas vastuullinen käyttö. Julkisomisteinen in-house yhtiö sotkee pahimmillaan markkinoita ja heikentää yritysten mahdollisuutta kehittyä ja kasvaa, se vähentää myös uusien yritysten ja innovaatioiden syntyä.

Terveiseni päättäjille on: mitäpä jos nyt päätetään kaikki yhdessä, että jatkossa olemme maailman yrittäjäystävällisin maa. Tehdään vastuullisia päätöksiä, jotka vaikuttavat yrittäjän arkeen positiivisesti. Kehitetään markkinataloutta, jossa yrittäjyys on kiinnostavaa ja mahdollistaa entistä enemmän erilaisia palveluita ja toimintoja meille kaikille, innostaa uusien yritysten perustamiseen, innovointiin ja haluun kehittää yritystoimintaa – meille kaikille, koko Pirkanmaalla ja kaikissa kunnissa.

Pirkanmaan Yrittäjä -lehden pääkirjoitus 18.10.2022

Päätoimittaja Jenni Pöllänen