22.3.2021 klo 08:41
Uutinen

Kestokykyä koetellaan

Kestokykyä koetellaan nyt monella tasolla. Pandemian päättyminen lähenee päivä päivältä, mutta jäljellä olevan matkan pituudesta ei ole tietoa. Edessä voi olla myös useampi loppukiri.

Marjo Matikaisen vuoden 1987 ja Iivo Niskasen tämän kevään MM-hiihtojen legendaarisia lauseita huoltojoukoille Oberstdorfin MM-laduilla tekee mieli huudella universumille. Apuja hidasteiden poistoon ja valintojen tekemiseen, kiitos! Selviäminen ja uuden normaalin rakentaminen ottavat koville.

Olemme toisaalta samassa veneessä ja toisaalta emme. Siinä mielessä samassa veneessä, että kriisi on globaali ja tauti tarttuu keneen tahansa eikä ole kenenkään syy. Siinä mielessä eri veneissä, että tilanne kohtelee toisia rankemmin sekä terveyden että talouden osalta. Tämä pitää muistaa ja huomioida myös käytännön toimissa. Yrittäjiä on pudonnut erilaisiin loukkuihin rajoitusten viedessä liiketoiminnan, eikä mikään sinänsä hyvää tarkoittava tuki ole osunut kaikkien tarvitsevien kohdalle. Liiketoiminnan suunnan muuttaminen on osalle oikea ratkaisu. Moni toiminto kuitenkin palaa myös ennalleen, mutta vaatii sen, että ihmiset saavat ja uskaltavat liikkua. Jos kaikki palvelualojen ja kulttuurin parissa toimivat yrittäjät päättäisivät radikaalisti muuttaa suuntaansa pandemian takia, olisimme pulassa kriisin jälkeen.

Yksinyrittäjien asemaa pitää Suomessa tarkastella uudelleen. Ansainta on usein palkkatyön kaltaista esimerkiksi puskurien kertymisen suhteen, mutta sosiaaliturva on yrittäjän sosiaaliturvaa, joten tilanne on erittäin haavoittuva poikkeusaikojen osuessa kohdalle. Työmarkkina monella alalla menee siihen suuntaan, että työtä tehdään palkkatyön kaltaisessa yrittäjyydessä laajana verkostona. Verkostoissa on vahva keskinäisriippuvuus: jokaisen tekeminen mahdollistaa muiden onnistumista, eivätkä tuotannot onnistu ilman kaikkien panosta. Verkostot ja niihin sitoutunut osaaminen ovat osa kansantalouden tuotantokapasiteettia. Niiden hajoamisella olisi pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia toimialoihin.

Nyt, jos koskaan on erityisen tärkeää huomata hyvä lähellä ja ostaa tuotteita ja palveluita yrittäjiltä. Tilanne on monella paljon vaikeampi kuin vuosi sitten. Toisaalta tahto selvitä ja rakentaa uutta on kova. Asiakas on ostopäätöksillään merkittävä vaikuttaja. Kunnilla puolestaan on paikallisesti iso vaikutusmahdollisuus julkisissa hankinnoissa. Kunnissa on myös viimeistään nyt aika tarkastaa, onko valtion kunnille maksamat korvaukset suojavälineistä sote-palveluissa muistettu maksaa myös palveluntuottajayrittäjille. Se oli tarkoitus.

Ennustuslaitokset eivät povaa kansantalouden romahdusta, pikemminkin selvää kasvua tälle vuodelle. Toki tuotannon tasolla on paljon kuromista kiinni lähtötilanteeseen. USA on elvyttänyt massiivisesti ja saanut rokotukset nopeasti toimimaan. Euroopassakin rokotustahti on kiihtynyt, Suomessa lupaillaan hyvää kattavuutta kesään mennessä. Elvytyksessä Suomi keskittyy vihreään siirtymään sekä digitalisaatioon. Sopeutumis- ja muuntautumiskykyä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Se on jatkuvaa oppimista.

Kirjoittaja on Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski. Kirjoitus on julkaistu alunperin sanomalehti Keskisuomalaisessa 22.3.