Ikaalisten kylpylä
18.5.2022 klo 07:30
Uutinen

Kiinnostus yrittäjien tuettuja lomia kohtaan taas nosteessa – Juuri nyt haussa ovat syksyn lomat

Yrittäjien kiinnostus tuettuja lomia kohtaan vaimeni koronakriisin seurauksena, mutta tämän vuoden lomaviikkoja on haettu taas vilkkaasti. Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon järjestämien lomien hakuajat päättyvät kolme kuukautta ennen niiden alkamispäivää.

Korona vaikutti hakijamääriin, mutta nyt on nähtävillä, että tänä vuonna hakijoita on jälleen enemmän, kertoo suunnittelija Sirpa Otava Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:stä. Hänen mukaansa alkuvuonna järjestettiin kaksi aikuisille ja neljä yrittäjäperheille suunnattua lomaa.

Joka toinen hakemus myönnetään

Sirpa Otava sanoo, että lomatuki voidaan myöntää noin puolelle kaikista hakijoista. MTLH järjestää kalenterivuoden aikana kaikkiaan nopin 600 lomaviikkoa, joista puolet on kohdistettu lapsiperheille. Tuetut lomat yrittäjille on suunnattu perheille, työikäisille ja ikääntyneille. Lomapaikkoja on moneen lähtöön, sillä niitä on tarjolla niin kylpylöissä, hotelleissa, urheiluopistoissa ja kuntoutuskeskuksissakin. Tuetut lomat myönnetään sosiaalisin, terveydellisin ja taloudellisin perustein.

− Yleisimpiä perusteluja loman tarpeelle ovat hakijan tulojen pienuus, velat, sairaudet ja perheyhteyden vahvistaminen. Hakuajat lomille päättyvät kolme kuukautta ennen niiden alkamispäivää. Joten tämän lehden ilmestyessä haettavissa ovat käytännössä syksyllä järjestettävät lomat.

Suurin osa lomista kestää viisi vuorokautta täysihoidolla, sisältäen majoituksen, ruoan ja lomaohjelmaa. Lomien omavastuu on viiden vuorokauden lomalta 100 euroa 17 vuotta täyttäneiltä. Tätä nuoremmilta omavastuuosuutta ei peritä laisinkaan. Tuetun loman voi saada korkeintaan joka toinen vuosi.

Lisätietoa tuetuista lomista löytyy sekä Suomen Yrittäjien että MTLH:n sivuilta.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 10.5.2022