28.6.2022 klo 07:30
Uutinen

Komisario Koskinen tähdittää Komediateatterin kesänäyttämöä

Kirjailija Seppo Jokisen luoma Komisario Koskinen elää ennennäkemätöntä buumia. Myyntitilastojen kärkipaikkaa tamperelaispoliisin tarinat ovat pitäneet jo vuosikausia, ja kirjastoissakin niitä saa varrota hyvän tovin. Lisäksi Koskisen seikkailuja on viime aikoina pystynyt seuraamaan myös ympäri maailmaa myydyssä televisiosarjassa. Tampereen Komediateatteri on kuitenkin onnistunut löytämään näyttämölleen tulevaksi kesäksi jotain aivan uutta. Kesäkuun 9. päivä ensi-iltansa saaneen Komisario Koskinen ja pahanpuhujat -näytelmä on nimittäin täysin uusi tarina. Sen on kirjoittajan kanssa kirjoittanut näytelmän ohjaava Panu Raipia.

-Seppo kirjoitti tarinan ja minä tein siitä dramatisoinnin. Uskallan puhuvani molempien suulla, kun totean, että prosessi eteni hyvin sutjakasti. Tietysti se auttoi, että Sepolla on jo plakkarissa kolmisenkymmentä kirjaa ja minulla saman verran näytelmiä, kertoo Panu Raipia.

Näytelmässä vilisee romaaneista tuttuja hahmoja, vahvoja naisia ja kiinnostavia persoonia myös Pirkanmaan ulkopuolelta. Esityksen alkusanat ainakin tuntuvat istuvan erinomaisen hyvin tamperelaisdekkarin maailmaan.

Tampereen Komediateatteri Komisario Koskinen
NIMIROOLISSA NÄHTÄVÄN Tommi Raitolehdon lisäksi poliiseina toimivat Jari Ahola, Kaisa Hela sekä Tuukka Huttunen.

”Kesäaamu. Tammelantorin mustamakkarakioskista löytyy ruumis.”

Ja sehän tietysti pistää Tampereen poliisilaitoksen eli Koskisen tiimeineen liikkeelle. Näytelmän päärooleissa nähdään Tommi Raitolehto, Jari Ahola, Kaisa Hela sekä Tuukka Huttunen. Väliaikoineen noin kaksi tuntia kestävä näytelmä pyörii Komediateatterin isossa kesäteatterissa elokuun 6. päivään saakka.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 14.6.2022

Kuva: Harri Hinkka

Ville Kulmala
Ville Kulmala