Konkurssien määrä on noussut etenkin rakennusalalla.
Konkurssien määrä on noussut etenkin rakennusalalla. Kuva: Getty Images
17.5.2023 klo 13:51
Uutinen

Vireille pantujen konkurssien määrä pomppasi 44 prosenttia vuodessa – Rakennusala kyntää syvällä

Kuluvan vuoden huhtikuussa pantiin vireille kaikkiaan 248 konkurssia.

Tilastokeskuksen tuoreet tiedot kertovat, että konkurssien määrä on lisääntynyt merkittävästi vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa 2023 pantiin vireille 248 konkurssia, mikä on 76 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Tilaston perusteella henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 821. Tämä on 126 henkilötyövuotta enemmän kuin vuoden 2022 huhtikuussa.

Eniten konkursseja rakennusalalla

Nopeasti suhdannevaihteluihin reagoivassa rakennusteollisuudessa konkurssien määrä on kasvanut erityisen paljon. Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen toimialalalla konkursseja raportoitiin huhtikuussa 63 kappaletta. Samaan aikaan vähiten vireille pantuja konkursseja tilastoitiin maa-, metsä- ja kalatalouden toimialalla, joilla raportoitiin ainoastaan seitsemän konkurssia.

Suomen Yrittäjien ekonomistin Petri Malisen mukaan monta peräkkäistä kriisiä ja epävarmat tulevaisuudennäkymät näkyvät yritysten konkurssien määrän kasvussa.

– Vallitseva tilanne haastaa etenkin rakennusalan yrityksiä. Samaan aikaan kun inflaatio on leikannut ostovoimaa ja korkotaso on noussut voimakkaasti, ei liene yllätys, että kuluttajien kyky ja halu hankkia uusia asuntoja on laskenut selvästi. Kun tähän yhdistyy lisääntyneen etätyön toimitilojen kysyntää vähentävä vaikutus, rakennusalan luvut eivät ole täysi yllätys, Malinen kommentoi. 

Ekonomistin mukaan on todennäköistä, että rakennusalan haasteet jatkuvat vielä jonkin aikaa.

– Sen jälkeen inflaation vähittäinen rauhoittuminen ja korkotason normalisoituminen käynnistänevät asuntokaupan uudestaan. Lisäksi alan pidemmän aikavälin näkymiä helpottaa korjausrakentaminen, johon meitä kannustaa korjausvelan lisäksi muun muassa energian kohonnut hinta.

Edit 25.5.2023 klo 16.30: Korjattu otsikkoon, että kyse vireille pannuista konkursseista, vaan hakemuksista.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen