16.6.2021 klo 14:32
Uutinen

Kotimainen muotitalo osti konkurssiin menneen Samujin – Perustaja ei tule kaupan mukana

Samujin uusi omistaja pitää kansainvälistymistä vaihtoehtona.

Puuvillavaatteita valmistava Nosh Company on ostanut Samuji-brändin, kertoo Kauppalehti. Muun muassa ”muhkupipostaan” tunnettu Samuji hakeutui konkurssiin viime maaliskuussa.

Noshin omistukseen siirtyvää Samuji-brändiä aiotaan pyörittää tytäryhtiön kautta. Ostajan mukaan kyseessä on tavaramerkkikauppa, jossa Samujin perustaja ja pääsuunnittelija Samu-Jussi Koski ei siirry mukana.

– Tulevaisuudessa meillä on mahdollista avata yhteistyötä eri suuntiin. Nyt käytämme syksyn siihen, että tutustumme brändiin toden teolla, Nosh Companyn toimitusjohtaja Antti Järvinen kertoo Kauppalehdelle.

Samujilla oli uskollinen asiakaskunta, jonka ansiosta yhtiö pelastui kertaalleen konkurssilta vuonna 2019 keräämällä yli 200 000 euroa joukkorahoitusta.

Noshin osto-uutinen on jo herättänyt toivoa vanhojen asiakkaiden keskuudessa. Järvinen kertoo haastattelussa, että Noshin sometilit ”ovat käyneet kuumina” uutisen jälkeen.

– Asiakaskunnan näkemykset ovat aivan keskiössä, kun lähdemme viemään brändiä eteenpäin. Brändit ovat hyvin erilaisia, joten niitä kehitetään itsenäisinä brändeinä myös jatkossa, hän jatkaa.

Samuji onnistui keräämään huomiota kansainvälisissä muotipiireissä. Uusi omistaja pitää kansainvälistä myyntiä yhtenä vaihtoehtona.

Samujin kohtaloksi koitui epäonnistunut kansainvälistyminen. Yhtiön New Yorkin liike ei onnistunut saavuttamaan sille asetettuja odotuksia.

Kuva: Nosh Company

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi