27.9.2018 klo 11:17
Uutinen

Kuljetusalalle perustettu nyt runsaasti uusia yrityksiä

Kuljetusalalle on jo elokuun loppuun mennessä perustettu enemmän uusia yrityksiä kuin koko viime vuonna.

Asiakastieto Groupin tilastojen mukaan tammi– elokuun perustamisvauhti ennakoi, että tänä vuonna toimintansa aloittaisi selvästi yli tuhat uutta kuljetusliikettä. Yhtä paljon aloittajia tällä alalla on ollut viimeksi vuonna 2011. Tilastohavainto saa tukea Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n barometristä.

SKAL:n Kuljetusbarometrin viisarit ovat vahvasti plussalla. Myönteinen kehitys koskee liikevaihtoa sekä kuljetuksia kilometreissä ja tonneissa mitattuna. Myös kannattavuusennuste on selvästi plussalla, vaikka sen toteuma ei ollut aivan yrittäjien toivomalla tasolla.

Noususuhdanne heijastuu kalustohankintoihin ja rekrytointiin. Joka viides on palkannut lisää kuljettajia keväällä ja yhtä moni aikoo rekrytoida kesän aikana. Joka kolmannella on ollut vaikeuksia löytää henkilöitä töihin.

Myös Asiakastiedon reaaliaikaisen toimialakatsauksen mukaan tieliikenteen tavarankuljetuksessa kannattavuuden, vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden tunnusluvut ovat kokonaisuudessaan loivassa kasvussa. Volyymikasvu ei kuitenkaan näy vielä tilinpäätöksissä.

Esimerkiksi alan konkurssiriski on katsauksen mukaan viime vuodesta selvästi alentunut. Kuljetusalan yritysten riskeissä on silti merkittävää vaihtelua.

Vahvoja yrityksiä (luokitus AAA tai AA+) kuljetusalalla on Asiakastiedon mukaan hieman keskimääräistä vähemmän. Keskiryhmän yläpäässä AA-yrityksiä sen sijaan on erittäin paljon, ja heikoimmassa C-luokassakin kuljetusala on ylikorostunut.

toimitus(at)yrittajat.fi