5.10.2018 klo 16:20
Uutinen

Kuljetusyrittäjä Kati Huhtala: AKT:n toimista merkittävät taloudelliset tappiot meille

–Taloudellisia tappioita en osaa vielä tarkemmin arvioida, mutta kyllä ne ovat merkittäviä, toteaa kuljetusliikkeen toimitusjohtaja Kati Huhtala AKT:n julistamasta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta. Se laajenee maanantaina satamiin.

Auto ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT julisti syyskuussa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon kuorma-autoalalle.
Porilainen perheyritys, Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy on joutunut päivittäin tekemisiin kiellon kanssa. Se ei onneksi ole toistaiseksi aiheuttanut suuria ongelmia.
– Tämä ei ole millään tavalla hyvä tilanne. Meillä olisi toisinaan tarvetta ylitöiden teettämiseen osalla kuljettajista, toteaa kuljetusliikkeen toimitusjohtaja Kati Huhtala.
Yrityksellä on noin 90 kuljettajaa ja koko konsernilla on noin 150 työntekijää. Autoja on noin sata. Huhtaloiden yritys kuljettaa vuosittain yli kaksi miljoonaa tonnia metsäteollisuuden tuotteita, rautaa ja muuta tavaraa.
– Meille tulee suuret ongelmat siitä kun tehtaat seisovat, Kati Huhtala sanoo.

Rajoitukset laajenevat satamiin

Suuri osa Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy:n autoista hoitaa kuljetuksia satamiin. Osa autoista vie ja tuo lastia ympäri Eurooppaa.
Ensi maanantaista alkaen satamiin laajeneva ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikeuttaa entistä enemmän myös heidän toimintaansa.
–Taloudellisia tappioita en osaa vielä tarkemmin arvioida, mutta kyllä ne ovat merkittäviä. Työskentelystä tulee tehottomampaa, koska oletettavasti toiminta hidastuu olennaisesti kaikissa ketjun osissa, toimitusjohtaja Kati Huhtala harmittelee.

Irtisanomiset puhuttavat

Myös Kuljetusliike Kalevi Huhtalan työntekijöitä henkilöperusteisten irtisanomisten helpottaminen on puhuttanut.
– Meilläkin on vuosien varrella ollut hankalia irtisanomistilanteita. Ne ovat puolin ja toisin ikäviä tilanteita, onneksi niitä ei ole viime vuosina ollut, Kati Huhtala kertoo.
– Me olemme vastuullinen työnantaja ja haluamme pitää työntekijät töissä, Huhtala toteaa.
Koska Huhtaloiden perheyrityksessä on noin 150 työntekijää, alle 10 hengen yrityksiä mahdollisesti jatkossa koskevat uudet pykälät eivät koske heidän yritystään. Sen sijaan Kati Huhtala toivoo, että jatkossa olisi joustavampia mahdollisuuksia työllistää ihmisiä.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi