YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Kuva: Getty Images
27.9.2024 klo 10:58
Uutinen

Kuluttajien luottamus laski syyskuussa edelleen –”Alv-kannan nosto näyttää pelästyttäneen”

Kuluttajien luottamus heikkeni lievästi syyskuussa. Yritysten luottamus puolestaan koheni vähittäiskaupassa, mutta laski teollisuudessa.

– Arvonlisäveron yleisen kannan nosto näyttää pelästyttäneen kuluttajat, joten rahankäyttöaikeita kulutukseen oli syyskuussa niukasti, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen sanoo.

EK:n kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli syyskuussa -8,1. Elokuussa saldoluku oli -7,2 ja samoin heinäkuussa. Vuotta aiemmin syyskuussa kuluttajien luottamus sai arvon -11,5, ja pitkän aikavälin keskiarvo on -2,6.

– Kuluttajien näkemykset oman taloutensa nykytilasta ovat vaisut ja heikkenivät lievästi. Samaan aikaan myös odotukset oman talouden tulevaisuudesta laskivat. Kun tähän liittää synkkänä pysyneet näkemykset yleisestä työttömyyskehityksestä, ei tulos yllätä, toteaa Malinen.

Malin arvioi myös, ett heikko kulutuskysyntä vaikuttaa suoraan yritysten kykyyn palkata työvoimaa, mikä vähentää avoimien työpaikkojen määrää ja kohonneesta työttömyydestä uhkaa tulla pidempiaikainen ilmiö.

Vähittäiskaupassa kohenemista

Syyskuussa yritysten luottamus heikkeni teollisuudessa, mutta korjautui vähittäiskaupassa synkän elokuun jälkeen. Rakentamisessa ja palveluissa tilanne säilyi ennallaan. Luottamus on selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa heikompaa.

– Tuoreimpien lukujen valossa loppuvuodesta on tulossa hyvin vaisu. Lohtua tilanteeseen tuo ainoastaan pk-yritysten näkymien kirkastuminen. Tuoreimman Pk-yritysbarometrin mukaan pk-yritysten luottamus tulevaan vahvistui selvästi, Malinen sanoo.

Synkästä syksystä kertoo myös euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksin heikkeneminen, joka oli ennakoitua suurempi.

– Tässä tilanteessa meidän taloudellemme ei ole odotettavissa nopeaa vetoapua euroalueeltakaan, toteaa Malinen.

Teollisuudessa luottamusta mittaava saldolukema painui syyskuussa tasolle -12 eli kolme pistettä heikommaksi kuin elokuun tarkistettu lukema. Luottamusindikaattori on selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon, joka on 0.

Rakentamisen luottamusta kuvaava saldoluku koheni syyskuussa yhdellä pisteellä lukemaan -36. Pitkän aikavälin keskiarvo on -8.

Palveluiden luottamus pysyi syyskuussa vakaana, Luottamusindikaattorin saldoluku oli 0, eli sama kuin elokuussa. Pitkän aikavälin keskiarvo on +11.

Vähittäiskaupassa luottamus kohosi edelliskuun notkahduksesta. Uusin indikaattorin lukema on -9, kun elokuussa se oli tasolla -18. Pitkän aikavälin keskiarvo on -2.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Eeva Pesonen