1.6.2020 klo 15:15
Uutinen

Kun ravintolayrittäjä avasi terassin, vakioasiakas odotti ovella – Katso videolta odotetun päivän tunnelmat

Riihimäellä terassia pyörittävä yrittäjä odotti turhaan tarkkaa viranomaisohjeistusta. Tietoa on pitänyt poimia sieltä täältä.

Äiti ja kaksi lasta odottaa Riihimäellä sijaitsevan Cafe Bar Tornin ovella hyvissä ajoin ennen ovien avaamista.

– Perinteenä on ollut, että olemme aina kesän ensimmäiset asiakkaat, äiti kertoo.

Yrittäjä Petri Härköselle päivä on merkittävä. Ravintolat saavat avata ovensa ensimmäisen kerran koronarajoitusten jälkeen. Vesitornin katolla sijaitseva terassi on monen kaupunkilaisen suosiossa.

– Maanantai ja puolipäivä, tähän aikaan moni on töissä. Illalla sitten selviää, miten ihmiset ovat liikkeellä, Härkönen kommentoi.

Hän pyörittää Riihimäellä myös toista ravintolaa, johon kuuluu selvästi isompi terassi. Myös se avautuu tänään.

Härkönen harmittelee, ettei viranomaisilta ole tullut yrittäjille selkeää ja tarkkaa tietopakettia, mitä kaikkea ravintoloiden on otettava huomioon avatessaan ovensa.

– Tiedonmurusia on ja niiden mukaan olemme laatineet ohjeita asiakkaille.

Katso videolta lisää yrittäjän tunnelmia!

Teksti ja video: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi