KUMEGO Group Oy
Satakunnan vuoden nuori yrittäjä 2022 KUMEKO Group OY
29.4.2022 klo 16:13
Uutinen

Kuuminaisen veljekset KUMEKO Group Oy:stä palkitaan Satakunnan vuoden nuorina yrittäjinä 2022

Kotimaisen uusiutuvan energian hyödyntämistä ja jatkuvuuden varmistamista. Jätteen uusiokäytön edistämistä. Voimakas kasvu Satakunnan ulkopuolelle ja vankka markki-naosuus valtakunnallisesti koko Suomessa, vaikka alalla suhteellisen tuore toimija. Alalla on mahdollisuus kasvaa vielä lisää ja yrittäjillä on halua kasvuun. Siinä muutamia perusteluja, miksi Satakunnan Yrittäjät palkitsee vuoden 2022 nuorina yrittäjinä juuri Mikko-Joonas ja Jesse Kuuminaisen KUMEKO Group Oy:stä.

– Satakunnassa on paljon osaavia nuoria yrittäjiä ja koko ajan on tulossa myös lisää. Kun KUMEKO Group Oy:tä tarkastellaan lukujen valossa, ovat luvut nopean kasvuyrityksen lukuja ja tuloskehitys on viime vuosina ollut erittäin hyvää ja vahvaa, toteaa Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen.

Vahvoina tekijöinä palkitsemisperusteluissa nähtiin myös nuoret innovatiiviset yrittäjät, joilla on vahva osaaminen metsätalouden saralla ja halu olla mukana kehittämässä alaa. Kumekoa kuvaavia sanoja ovat myös nykyaikaisuus, asiakaslähtöisyys, kattavuus, näkyvyys ja monipuolisuus.

Yrityksen ja koko alan kehittäminen keskiössä

KUMEKO Group Oy:n palveluihin kuuluvat monipuoliset metsäpalvelut: puukauppa- ja metsänhoitopalvelut, kierrätys- ja kiertotalouspalvelut, jätehuoltopalvelut sekä satama-, operaattori- ja huolintapalvelut.

KUMEKO Group Oy kehittyy varsinkin bioenergian saralla ja yrityksellä on monipuolinen tarjontapaletti laitospolttoaineiden toimittajana. Polttoainetta onkin tarjolla eri tarpeisiin ja eri hintaluokkiin sopivaksi.

– Usko omaan alaan ja omaan tekemiseen on meillä kova. Viisas yrittäjä ymmärtää myös palkata älykkäitä ihmisiä ympärilleen. Meillä rekrytoinnit ovatkin olleet erittäin onnistuneita ja työntekijät ovat taustoiltaan monipuolista osaamista edustavia, Mikko-Joonas ja Jesse Kuuminainen avaavat yrityksen kehittymisen takaa löytyviä tekijöitä.

Asiakkaat pidetään tyytyväisenä ja aina pyritään löytämään asiakkaan ongelmaan ratkaisu. Kumekolla asiakkaille ei koskaan sanota, että ei onnistu. Toimitusvarmuus ja asiakaskohtainen ongelmanratkaisukyky ovatkin hyvän asiakastyytyväisyyden taustalla.

Metsänomistajien lisäksi Kumekon asiakkaita ovat mm. loppuasiakkaina toimivat voimalaitokset. Kumeko onkin siis osa suomalaista lämmöntuotantoketjua ja sitä myöden myös Suomen huoltovarmuutta.

– Kasvavassa markkinassa kasvu syö yleensä yrityksen kannattavuutta, mutta Kumekolla kannattavuus on kasvusta huolimatta vakaata. Toiminnasta huokuu usko omaan alaan ja omaan tekemiseen. On hienoa palkita ajankohtaisella toimialalla toimivat nuoret yrittäjäveljekset Satakunnan vuoden nuorina yrittäjinä 2022, Markku Kivinen kiteyttää.

KUMEKO Group Oy:

  • Perustettu 2012
  • Kotipaikka Pori
  • Yrityksen liikevaihto 14,3 milj € (2021)

Palkinto luovutetaan Mikko-Joonas ja Jesse Kuuminaiselle Satakunnan Yrittäjien kevätkokouksen yhteydessä Raumalla 11.5.

Suorat haastattelupyynnöt:

Satakunnan vuoden nuori yrittäjä 2022: Mikko-Joonas Kuuminainen 044 062 5802 & Jesse Kuuminainen

Yrittäjäpalkinnoista yleisesti: Markku Kivinen, toimitusjohtaja Satakunnan Yrittäjät | 050 377 8006