YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Lähes joka toinen pk-yrittäjä siirtäisi kesälomia elokuulle – ”Monen tilanne helpottuisi, jos siirtyisimme eurooppalaiseen valtavirtaan”
47 prosenttia pk-yrityksistä kannattaa kesälomakauden siirtämistä siten, että elokuu olisi varsinainen lomakuukausi, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Kesälomien siirron kannatusannatus on kasvanut hieman vuodesta 2023, jolloin asiaa kysyttiin edellisen kerran.
– Monen yrittäjän ja yrityksen tilanne helpottuisi, jos siirtyisimme tässä eurooppalaiseen valtavirtaan, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Kesälomien siirtoa vastustaa vajaa kolmannes (29 prosenttia) Yrittäjägallupin vastaajista, ja noin neljännes (24 prosenttia) ei osaa sanoa kantaansa. Asiaa kysyttiin yli tuhannelta pk-yrityksen edustajalta huhtikuussa.
Työvoiman saatavuus heikkenee elokuussa kesätyöntekijöiden palatessa opintoihin.
– Kesälomien ajoituksen muuttamista on vakavasti pohdittava. Se voisi pidentää sesonkia ja helpottaa työvoiman saatavuutta elokuussa, joka on monissa Euroopan maissa lomakuukausi, Pentikäinen sanoo.
Opetusministeri Anders Adlercreutz kertoi maaliskuussa 2025 selvittävänsä kesälomien siirtoa. Selvityksestä ei ole sittemmin kuulunut.
– Toivomme, että selvitys valmistuisi pikimmiten, sanoo Suomen Yrittäjien asiantuntija Sanna Lempiäinen.
Lomakauden siirron kannatus vaihtelee toimialoittain. Siirrolla on keskimääräistä enemmän kannatusta kaupan alalla, teollisuudessa ja asiantuntijapalveluissa ja vähiten rakentamisessa. Alueellisesti siirtoa puoltavat eniten pääkaupunkiseudun ja Itä-Suomen yrittäjät.
Lomien ajoitus vaikuttaa suoraan yritysten toimintaedellytyksiin.
– Elokuussa yrityksissä ei ole enää koululaisia ja opiskelijoita kausityöntekijöiksi, kun matkailijavirrat muualta lisääntyvät, Lempiäinen muistuttaa.
Lempiäisen mukaan muutos voisi mahdollisesti helpottaa myös perheiden arkea.
– Lomakauden siirto voisi helpottaa lapsiperheiden ja työntekijöiden arkea. Muutos tukisi työssä käyvien vanhempien tilannetta, sillä se mahdollistaisi lomien joustavamman sijoittamisen heinä-elokuulle, Lempiäinen sanoo.
Näin kysyttiin
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 1.–9. huhtikuua. Siihen vastasi 1 059 pk-yrityksen edustajaa, joista 45 prosenttia oli yksinyrittäjiä.
Tulosten luottamusväli on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tuloksiin voi tutustua tarkemmin tästä.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi