Kuvassa parturi-kampaamoyrittäjä Elina Riikonen.
27.4.2022 klo 10:13
Uutinen

Lakineuvonta apuna yrittäjän pattitilanteessa: ”Kun olen saanut tietää mitkä ovat omat oikeuteni, asiat ovat lähteet selkiytymään.”

Somerolainen parturi-kampaajayrittäjä Elina Riikonen lupasi lapsena itselleen ”kautta kiven ja kannon” ettei hänestä ainakaan tulisi yrittäjää. Pienestä pitäen yrittäjäperheen kiireisessä arjessa kiinni olleena Riikonen ajatteli, että leipänsä voisi hankkia helpommallakin.

– Vanhempani pyörittivät ravintolaa jo toisessa sukupolvessa. Koko perheemme elämä pyöri yrityksen ympärillä, eikä työ ollut vain työtä. Se oli elämäntapa, Riikonen kertoo.

Riikosen lapsena tehdyistä lupauksista huolimatta elämänpolku johdatti kuitenkin yrittäjyyden tielle.

– Päädyin aikuisiällä hetken mielijohteesta opiskelemaan yksityiseen kampaajakouluun. Opinnoissa ei ollut ehtinyt menemään kuin muutama päivä, kun tajusin että hemmetti tämä homma on hienoa. Sain kokea paljon onnistumisen tunteita ja minulle kirkastui entisestään, että olen ennemmin tekijä kuin lukija. Opintojen alusta saakka oli melko selvää, että kyllä minä sen oman yrityksen tulen kuitenkin perustamaan, toteaa Riikonen.

Yrittäjäperheen kasvatille yrittäjyyteen ryhtyminen oli helppoa, eikä mikään tuntunut vaikealta. Tästä huolimatta myös Riikosen yrittäjäpolulle on mahtunut yllätyksiä ja murheita.

Riskinoton paikka

Aikaansaavana ja kunnianhimoisena tekijäihmisenä Riikosella oli isojakin suunnitelmia yrityksensä tulevaisuuden varalle. Vuonna 2001 perheessä sattunut onnettomuus oli kuitenkin lopullinen töytäisy, joka pisti isommat rattaat liikkeelle ja johti yrityksen laajentamiseen.

– Puolisoni onnettomuuden jälkeen olimme tilanteessa, jossa minun oli yksin tuotava elanto perheeseen. Meillä oli pieni lapsi ja juuri nostettu iso asuntolaina. Oli pakko ottaa riskejä, jotta pärjäisimme, Riikonen sanoo.

Parhaimmillaan Riikosen parturi-kampaamoyritys Red Headilla oli kaksi liiketilaa ja kahdeksan tuolivuokralla olevaa yrittäjää. 2000-luvun alussa Somerolla riitti vielä asiakkaita jaettavaksi ja töitä riitti monelle tekijälle. Nykyisin tilanne on toinen.

– Vuodesta 2015 lähtien olen toiminut jälleen yksin yhdessä liiketilassa, ja voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Vaikka ajoittain puhalsimmekin yhteen hiileen ja tunnelma oli hyvä, aiheutti tuolivuokralaisten pitäminen välillä harmaita hiuksia. Kaikkien ei ollut aina helppo sitoutua yhteisiin sääntöihin ja sopimuksiin.

Lakineuvonta yrittäjän tukena

Riikoselle Yrittäjien jäsenyys on aina ollut itsestään selvää. Tärkeimmäksi ja itselleen hyödyllisimmäksi jäseneduksi hän nimeää lakineuvonnan.

– Lakineuvonta on itselleni ylivoimaisesti tärkein etu. Apu on aina lähellä ja kynnys soittaa on alhainen. Olen käyttänyt palvelua useammassa tilanteessa ja aina saanut siltä istumalta puhelimen päähän henkilön, joka on voinut minua auttaa.

Eniten tukea ja neuvoja Riikonen kertoo tarvinneensa erilaisissa sopimusasioissa.

– Aikanaan isäni neuvoi minua kiinnittämään erityishuomiota kaikkiin sopimuksiin, joita yrittäjänä solmisin. Mielestäni harvassa ovat ne yrittäjät, jotka osaavat tehdä kunnollisia sopimuksia, vaikka ne olisivat kaikkien osapuolten etu.

Sopimusasioiden lisäksi Riikosen yrittäjäuralla on tullut muitakin tapauksia eteen, jolloin hyvät neuvot ovat tulleet tarpeeseen.

– Lähdin aikoinaan mukaan Luotettava kauneus -sertifikaattiin, jonka tarkoitus oli todentaa yritystoiminnan vastuullisuutta. Silloin pinnalla olivat kauneusalalla tuolloin yleinen harmaatalous, ja halusin sertifikaatilla tuoda julki sen, että itse pidän tärkeänä arvona tehdä asiat oikein. Eräs kollega koki tilanteen niin, että halusin nostaa itseni muiden yläpuolelle, Riikonen taustoittaa.

Tilanne äityi tilanteeseen, jossa Riikosta mustamaalattiin parturi-kampaajille tarkoitetussa suljetussa Facebook-ryhmässä. Aluksi yrittäjä itse ei tiennyt keskustelusta, sillä hänet oli blokattu kyseisestä keskustelusta.

– Aloin saada muilta kollegoilta ympäri Suomen viestiä, että enkö aio mitenkään reagoida tähän mustamaalaamiseen, joka minuun kohdistuu.

Monien käänteiden jälkeen tilanne rauhoittui ja asia ratkesi mustamaalaamista harjoittaneen kollegan ryhmästä eroamiseen.

– Sain koko tilanteen ajan tukea ja neuvoja Suomen Yrittäjien lakineuvonnasta enkä ollut asian kanssa yksin, Riikonen kertoo.

Riikosen mukaan monet pattitilanteet yrittäjän uran aikana ovat selvinneet, kun hän on soittanut lakineuvontaan.

– Sen jälkeen, kun olen saanut tietää mitkä ovat omat oikeuteni tilanteessa, ovat asiat lähteet selkiytymään.


Inkeri Sundberg