Lammastilalliset elävät täyttä elämää – “Sudet uhkaavat ja ulkopuolisten kritiikki sattuu, en silti voi olla onnellisempi”

Karjatilan pidossa on todella paljon työtä, ja yllättäviä asioita tapahtuu tuon tuostakin, tilan emäntä Sari Jaakola kertoo.

– Lammas on pieni eläin, jossa on paljon töitä. Se pitää keritä kaksi kertaa vuoteen ja sille tehdään sorkkahoidot kaksi kertaa vuodessa. Karitsoiminen on oma ruljanssinsa. On myös paljon liikkuvia palikoita ja tekijöitä, joille ei mahda mitään, vaikka mitä tekisi, Jaakola sanoo.

Viime vuosina sudet ovat raadelleet lampaita enemmän kuin aiempina vuosina, kymmeniä, ja tilalliset myös ovat joutuneet torjumaan parhaansa mukaan niitä aidoilla, Jaakola kertoo.

– Jos siihen pystyisikin suhtautumaan niin, että kun menee aamulla laitumelle, ei ikinä tiedä mitä sieltä löytyy – ja jos sieltä sitten löytyy tapettuja eläimiä, niin tekee vain paperityöt – niistähän saa valtiolta korvauksen. Aika harvalla maatilallisella se oikeasti kuitenkaan niin menee. Nämä eläimet ovat työkavereitamme, Jaakola sanoo.

“Kritiikki sattuu”

Jaakola kertoo, että on joskus saanut myös kritiikkiä, kun on kertonut siitä, kuinka stressaavaa maatilallisen elämä susien kanssa voi olla.

–  Olen joskus saanut kritiikkiä siitä, että olen kaksinaismoralistinen, kun eläimiä kuitenkin teurastetaan syötäväksi. Mikään ei ole mustavalkoista. On joskus vaikeaa pitää norsun nahkaa. Kritiikki sattuu, koska lammastila, laiduntaminen, eläimet ja brändi on koko elämämme.

Herrakunnan tilalle on nyt rakennettu kuusi kilometriä petoaitaa ja kuusi kilometriä lisää aitaa on tulossa tänä vuonna. Valtio antaa rakennusmateriaalit, mutta aita on itse pystytettävä ja huollettava.

Kaikesta kiireestä ja paineista huolimatta Jaakola ja Jussila ovat onnellisia.

–  Vaikka sudet uhkaavat ja ulkopuolisten kritiikki sattuu, en silti voi olla onnellisempi. Juuri eilen illalla sanoin Jaakolle ja Sofille, että ei tämän onnellisempi voisi olla, sanoo Jaakola.

Uhanalainen kainuunharmas

Herrakunnan tilalla on 180 emälammasta, jotka ovat suojeltavaa ja uhanalaista kainuunharmas-rotua. Karitsoja tulee noin 270 vuodessa.

Kyyttönautoja tilalla on 25 ja ne tekevät yhden vasikan vuodessa. Tilan päätuote on karitsanliha ja toisena tuotteena on vasikanliha. Villa myydään kehräämöille ja kankureille, taljat

Kainuunharmas on harvinainen ja uhanalainen lammasrotu, jota on olemassa vain tuhatkunta emoyksilöä, Jaakola kertoo.

– Kyllä me tällä elämme. Tuotamme karitsan- ja vasikanlihaa ja hoidamme näitä maisemia. Tila tuottaa myös taljoja ja lankoja. Meillä ei ole muita sivutoimia. Vaikka tekisi mieli tehdä vaikka mitä, aikaa ei ole, sanoo Jaakola.

Kaikki Herrakunnan lammastilalla tuotettu liha täyttää luonnonlaidunlihan kriteerit, Jaakola kertoo. Pellot viljellään luomuna ja liha on luonnonlaidunlihaa.

Luonnon monimuotoisuuden ylläpito on tilan tukijalka.

– Eläimet laiduntavat alueilla, joilla ei voi tuottaa mitään ihmisravinnoksi käyvää. Merenrantaniityillä,  kalliokedoilla ja haka-aleuilla, joita ei pysty viljelemään koneellisesti. Iso tukijalka meidän tilallemme on maisemanhoito ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito.

Tästä tilalle myös maksetaan korvausta valtiolta ympäristökorvauksina.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Pääsiäinen näkyy kysyntäpiikkinä

Lammastilalla elämä on kiireistä etenkin pääsiäisen alla.

Pääsiäinen näkyy piikkinä lampaanlihan kulutuksessa ja kysynnässä, mutta pelkällä pääsiäisen tuomalla myyntipiikillä ei luonnollisestikaan elä, Jaakola sanoo.

– Jos se olisi vain pääsiäisen kysynnästä kiinni, aika harva tila olisi pystyssä. Suurin osa pääsiäisenä kaupassa myytävästä karitsanlihasta tulee Uudesta-Seelannista. 

Herrakunnan lihaa myydään suoramyyntinä tilalta ja sitä kuljetetaan myös asiakkaille. Lisäksi tilalla on vakituiset ravintola-asiakkaat.

– Suurin osa meidän asiakkaistamme on tavallisia kuluttajia tavallisista kotitalouksista. Sellaisia, jotka arvostavat raaka-ainetta, läpinäkyvyyttä ja sitä, että liha on suoraan tilalta. Jotkut ihmiset näkevät, että ostamalla meiltä karitsanlihaa he tukevat luonnon monimuotoisuutta ja pitävät yllä harvinaisen kainuunharmaksen populaatiota.

Jaakola oma liharuokasuosikki on Herrakunnan lammaspata.

– Itse pidän eniten itse niskasta ja potkasta ja olen pataruokien ystävä. Pitkään kypsennetyt lihat ovat ovat laiskan ja kiireisen kokin ruokia. Laitat pataan lihan, juurekset, halutut mausteet ja uuniin.  Siitä on vaikea pistää paremmaksi.

Maatilalla on oltava missio ja visio

Jaakola ja Jussila ovat molemmat kotoisin maatiloilta, mutta eivät ole ryhtyneet tilallisiksi sukupolvenvaihdoksessa. Molemmat ovat valmistuneet Helsingin Yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisestä tiedekunnasta Viikistä. He työskentelivät aikaisemmin maatalouskonekaupan alalla.

Pariskunnalla on myös 4-vuotias tytär Sofi.

Omaan tilanpitoon he lähtivät vuonna 2010 aluksi vuokratilalla Vihdissä ja ostivat sitten oman tilansa Perttelistä. Herrakunnan tilan nimi on Vihdin peruja.

– Pidämme vuosittain visiointipalaverin. Menemme leipomon tai huoltoaseman baariin istumaan. Otamme kalenterit ja mietimme, mitä haluamme olla viiden vuoden kuluttua, kolmen vuoden kuluttua ja vuoden kuluttua. Mietimme markkinointimenetelmät ja niin edelleen, Jaakola kertoo.

Tilanpitäjät eivät koe olevansa ikuisesti naimisissa tilansa kanssa.

– Kun saamme yrityksen siihen kuntoon,  että sen voi myydä ja alanvaihto ehkä rupeaa tuntumaan tarpeelliselta, niin sekin on mahdollista. Emme tässä ole vankina. Eihän tämä tietenkään mikään mediaseksikäs startup ole niin, että sijoittajia rynnisi, Jaakola nauraa.