YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Lapin kuntien yrittäjämyönteisyydessä on merkittävästi parannettavaa
Lappilaiset yrittäjät arvioivat kuntien yrittäjämyönteisyyden alhaiseksi koko maahan verrattuna, kertoo keskiviikkona julkistettu Yrittäjien kuntabarometri. Parhaimmat arvosanat saavat Muonio, Ylitornio ja Pello.
Yrittäjät arvioivat, että kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys on elinkeinopolitiikassa ylivoimaisesti tärkeintä, kertoo Yrittäjien kuntabarometri. Tulosten mukaan Lapin kuntien yritysmyönteisyydessä on huomattavasti kehitettävää. Lappi sijoittuu valtakunnallisessa vertailussa tilaston pohjalle.
Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Ella-Noora Kauppinen toivoo kunnanvaltuustoihin enemmän myönteisyyttä, mahdollisuuksien luomista ja avarakatseisuutta.
– Kunnat korostavat usein yritysmyönteisyyttä, mutta sen toteutumista olisi tärkeää tarkastella laajasti eri toimialojen näkökulmasta. Yritysmyönteisyys näkyy käytännössä vasta, jos esimerkiksi kaikilla yrityksillä on aidot mahdollisuudet osallistua julkisiin hankintoihin, kun lupa- ja kaavoitusprosesseja sujuvoitetaan ja tarjotaan yritystoimintaan soveltuvia toimitiloja.
Hankintojen toteutuksessa on selkeitä kehityskohteita
Yrittäjät arvioivat, että lappilaiset kunnat ovat onnistuneet heikoimmin hankinnoissa. Kauppisen mukaan ratkaisut liittyvät ennen kaikkea kuntien toimintakulttuuriin, eivät niinkään resurssien puutteeseen.
– Hyvin toteutetut hankinnat edistävät reilua kilpailua ja paikallista elinvoimaa. Hankintojen pilkkominen pienempiin kokonaisuuksiin avaa pk-yrityksille parempia osallistumismahdollisuuksia hankintoihin. Samalla myös pienhankinnoissa on tärkeää huomioida pk-yritysten näkökulma. Ennakoiva viestintä ja vuoropuhelu yritysten kanssa helpottaisivat yritysten pääsyä mukaan hankintoihin.
Tulosten mukaan parhaan arvosanan kuntien hankinnoissa saavat erityisesti pienet kunnat: Muonio, Pello ja Ranua.
Näissä Lapin kunnissa on paras yrittää
Vain arviot omasta kunnasta yritysten sijainti- ja asuinpaikkana ylittävät maan keskiarvon. Yritysten sijaintipaikkana parhaat arvosanat saavat Kittilä, Tervola ja Ylitornio, ja asuinpaikkana Muonio, Inari ja Ylitornio.
– Tulokset viittaavat siihen, että kunnat koetaan vetovoimaisina paikkoina sekä asumiseen että yritystoimintaan. Samalla myönteinen mielikuva ei kuitenkaan kaikilta osin näy yritysten arjessa. Vetovoiman vahvistaminen edellyttääkin, että hyvät lähtökohdat näkyvät entistä selvemmin myös päätöksenteossa ja yritysmyönteisessä toiminnassa, Kauppinen toteaa.
Parhaimmat kokonaisarvosanat yrittäjiltä saavat Muonio, Ylitornio ja Pello.
Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin!
Taloustutkimus kysyi Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 11.2.–16.3.2026. Se keräsi ennätysmäärän vastaajia. Yrittäjien kuntabarometriin vastasi yhteensä 11 985 yrittäjää eri puolilta Suomea, joista 530 oli Lapista. Barometri toteutettiin verkkokyselynä ja siinä käytettiin avointa vastauslinkkiä, jotta jokaisen yrittäjän oli mahdollisimman helppo vastata kyselyyn. Yrittäjien kuntabarometri julkaistaan joka toinen vuosi.
Kuntabarometrin alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 20.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä. Voit tutustua alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin osoitteessa yrittajat.fi/kuntabarometri. Suomen Yrittäjien aluejärjestöt julkistavat tuloksia tarkemmin myös omilla tiedotteillaan ja tiedotustilaisuuksillaan.
Lisätietoja