Kalpalinnan laskettelukeskus
Kalpalinnassa lasketaan tulevallakin kaudella, vaikka lumetuksen hinta moninkertaistuu. Kuva: Harri Lindfors

Laskettelukeskuksen yrittäjä laittoi numerot Exceliin ja pelästyi: ”Lumetus maksaa kymmenkertaisesti” – Lippujen hinnat nousevat merkittävästi

Eteläisen Suomen hiihtokeskukset valmistautuvat tulevaan laskettelukauteen osin pelonsekaisin tuntein.

Kalpalinnan hiihtokeskuksessa varaudutaan kovaa vauhtia tulevaan talveen, mutta yrittäjän mieliala ei ole paras mahdollinen.

Keskuksen nykyinen sähkösopimus on umpeutumassa joulukuussa, keskellä parasta sesonkia.Tämä huolestuttaa keskuksen omistajaksi vuonna 2019 lähtenyttä Petri Ilmarista.

– Siitä eteenpäin hinta-arviot näyttävät tämän päivän tiedoilla järkyttäviltä, hän sanoo.

– Löimme viime talven lumetusluvut Exceliin. Nykyisillä pörssihinnoilla ensi talven lumetus maksaa lähes kymmenkertaisesti viime vuoteen, eli noin 1,5-kertaisesti viime vuoden liikevaihtomme verran, jos lumetamme saman verran kuin viime talvena.

Petri Ilmarinen: Kuva: Tomi Tähti

Janakkalassa sijaitseva Kalpalinna on Suomen toiseksi vanhin hiihtokeskus. Keskuksessa on yhteensä 15 rinnettä, joista viime vuosina on saatu takaisin käyttöön kymmenkunta. Seitsemän rinteistä on lumetettuja. Ilmarinen on yhdessä yhtiökumppaninsa Ari Laivolan kanssa investoinut ja korjannut vanhaa keskusta viimeiset kolme vuotta. Energiahintojen nousu pakottaa Ilmarisen laittamaan lisää omia rahojaan yrityksen pyörittämiseen kehittämisen sijasta.

– En usko, että meillä olisi tulevalla kaudella merkittävästi suurempaa, aiemmasta poikkeavaa lipunmyyntiä, jolla saisimme takaisin talven energiakuluja. Kun lähdimme omistajiksi, emme missään nimessä huomioineet tällaista tilannetta.

Keskuksen sulkeminen ei vaihtoehto

Viime talvi oli hiihtokeskuksille pääasiassa hyvä, sillä pakkasta ja lunta riitti. Moni keskus paikkasi edellisen koronatalven aikaisia tappioita.

”Olen sitä mieltä, ettei juuri minkään urheilukeskuksen, jolla ei ole majoitus- ja viihdepalveluita, pyörittäminen pelkkää urheilua tuottamalla ole kannattavaa.”

Petri Ilmarinen

Ilmarinen kertoo olevansa ”lasketteluhullu”, mikä oli yksi syy Kalpalinnan keskuksen ostamiseen. Hän on luonut uraa arkkitehtinä Suomessa ja ulkomailla.

– Olen sitä mieltä, ettei juuri minkään urheilukeskuksen, jolla ei ole majoitus- ja viihdepalveluita, pyörittäminen pelkkää urheilua tuottamalla ole kannattavaa. Olimme jo päässeet siihen tilanteeseen, että tuotot juuri ja juuri riittävät keskuksen pyörittämiseen ja palkkoihin, mutta eivät ylläpitoon tai investointeihin. Jos olisimme liiketoiminnallisesti järkeviä, laittaisimme keskuksen nyt kokonaan kiinni, jotta voisimme laittaa lisäpääoman uuden rakentamiseen eikä arjen pyörittämiseen tappioita peittämään. Se ei kuitenkaan kannata, sillä menettäisimme kolmen vuoden aikana saavutetun urheilutoiminnan uskottavuuden.

Lumetusjärjestelmän käynnistäminen maksaa yli 1000 euroa

Viime kaudella Kalpalinnassa lumetettiin noin 140 tuhatta kuutiota tekolunta. Vaikka tuleva talvi olisi luminen, tekolunta tarvitaan paljon. Ilmarisen mukaan keskus pidetään silti normaalisti auki tulevana talvena.

– Hyväkin luonnonlumi tarkoittaa vain 2-5 senttiä tampattua lunta rinteessä. Etupäässä pitää lumettaa, ja se maksaa pienellä pakkasella vielä enemmän huonon tuottosuhteen vuoksi. Vastaavasti kovalla pakkasella sähkö on kalliimpaa.

”Aina kun järjestelmän laittaa päälle, sähköpiikki aiheuttaa välittömän yli 1000 euron kulutuksen jo viiden sentin kilowattituntihinnalla.”

Petri Ilmarinen

Keskuksella on käytössään 110 ja 150 kilowatin paineenkorotuspumput. Pelkkä järjestelmän käynnistäminen tarkoittaa rahanmenoa.

– Aina kun järjestelmän laittaa päälle, sähköpiikki aiheuttaa välittömän yli 1000 euron kulutuksen jo viiden sentin kilowattituntihinnalla. Sen takia lumetusjärjestelmää ei ihan heti halua sulkea, vaan sitä pidetään päällä ympärivuorokautisesti, jos pakkanen sallii.

Omistajakaksikolla on isot suunnitelmat Kalpalinnan kehittämiselle. Jo tähän mennessä alueeseen on hankinnankin jälkeen investoitu pitkälle toista miljoonaa euroa. Ilmarinen ja Laivola omistavat Kalpalinnassa yli 60 hehtaaria maata.

– Rakentamisella, vuokraamisella ja kiinteistömyynnillä on tavoitteena tehdä tuottoa seuraavien kymmenien vuosien aikana. Toivottavasti siten saisimme pitkällä aikavälillä takaisin investointeihin käytettyjä rahoja. Tämän hetkinen energiatilanne todennäköisesti hidastaa merkittävästi investointeja. Emme esimerkiksi pysty asentamaan jo hankittuja uusia hissejä, joihin budjetoimme rahaa, koska maksamme kallista sähköä.

Peuramaalla sähkön hintaa ei pelätä

Peuramaan omistajayrittäjä ja toimitusjohtaja Janne Uotila toppuuttelee keskustelua sähkön hinnan merkityksestä hiihtokeskuksille.

– Sähkö ei ole meille niin merkittävässä roolissa kuin monet luulevat. Sää on kaikkein merkittävin tekijä ja seuraavana tulevat palkkakulut. Sähkön hinta ei ole kriittinen tekijä, jos tulee hyvä lumitalvi. Huonona lumitalvena taas kaikki kulut ovat liikaa.

Uotila ei halua tarkemmin avata sitä, millainen sähkösopimus Peuramaalla on ensi talvena, mutta myöntää, ettei ensi talven sähkön hinta ole tarkasti selvillä. Hän pitää riskinä myös sitä, että energiayhtiöt lähtevät yksipuolisesti purkamaan nykyisiä sopimuksia. Uhkana on myös se, jos energiayhtiöitä kaatuu.

– Hiihtokeskuksen kannalta tärkein merkitys on kuitenkin sillä, millainen talvesta tulee säiden puolesta. Lumi tuo asiakkaat. Jos tulee luminen talvi, koko vuoden sähkölasku on sillä maksettu.

Sappeessa merkittävät hintojen korotukset

Sappeen laskettelukeskuksen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen myöntää, että osa keskuksen käyttämästä sähköstä hinnoitellaan talvella pörssisähkön mukaan.

– Tilanne on varsin hankala. Osa sähköstämme on kiinnitetty alhaiseen hintatasoon, mutta valitettavasti osa on kiinnittämättä. Sen osalta menemme kauhunsekaisin tuntein, koska energian hinta ei ole tällä hetkellä tiedossa. Se aiheuttaa kovasti kysymyksiä ja huolta tällä hetkellä. On kova paikka, jos sähkön hintamme esimerkiksi 10-kertaistuu.

Sappeella on pyritty löytämään energiatehokkaita ratkaisuja esimerkiksi vaihtamalla valaistusta led-valoihin ja investoimalla vähemmän sähköä kuluttavaan lumetusjärjestelmään.

Poukkasen mukaan on selvää, että asiakashinnat nousevat merkittävästi tulevalla kaudella.

– Inflaatio pyörii tällä hetkellä 7-10 prosentin haarukassa. Jotta pystymme tuottamaan laadukkaita palveluita, hintojen tulee seurata sitä. Se tarkoittaa, että hinnat nousevat samassa haarukassa. 

Monen muun yrityksen tavoin Sappeella odotetaan valtiovallan väliintuloa yritysten energiakriisissä.

– Toivomme, että hallitus ja eduskunta löytävät ratkaisuja myös yritysten tukemiseen.

Pauli Reinikainen