7.6.2017 klo 13:44
Uutinen

”MAAHANMUUTTAJILLA ON YRITTÄJÄMÄINEN ASENNE” Välimeren makuja ja kulttuuria Turkista Kuopioon

Suat ja Meltem päättivät perustaa yrityksen Kuopioon. Istanbul market tarjoaa asiakkailleen tuotteita, joita piti hakea ennen jopa Helsingistä asti.

Kuopion Petoselle avattiin tiistaina 6.6.2017 halal elintarvikkeita tarjoava myymälä. Idea kaupasta syntyi jo kaksi vuotta sitten, kun Lahdesta Kuopioon muuttanut pariskunta Suat Cayirci ja Meltem Cayirci huomasivat, että Kuopiossa ei ole myymälää mistä saisi halal tuotteita eli tuotteita, joihin he ovat edellisessä kotimaassaan tottuneet.

– Kuopion alueelta monet ihmiset joutuivat matkustamaan Helsinkiin asti hakemaan näitä tuotteita, toteaa jo yli 10 vuotta yrittäjänä toiminut Suat.

Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykäsen mukaan on ilahduttavaa nähdä, miten maahanmuuttajataustaiset lähtevät yrittämään Suomessa. He ovat työtelijöitä ja omaavat yrittäjämäisen asenteen.
– Tämä yrittäjäperhe onkin hyvä esimerkki juuri tästä. He ovat opiskelleet suomen kielen, päättäneet työllistää itsensä ja perustaneet yrityksen, jollaista alueella ei ennestään ollut.

Suomessa on hyvä yrittää

Meltem kertoo, että suomalaiset ovat ystävällisiä ja Suomessa on hyvä yrittää.

Tällä hetkellä PAOK:ssa opintoja suorittava Meltem on jo opiskellut Lahdessa merkonomiksi, joten pariskunnan mukaan hän on juuri oikea henkilö avaamaan kaupan ja näin myös samalla työllistämään itsensä ja poikansa. Yrittäjien tavoitteena on tulevaisuudessa laajentaa valikoimaa ja perehdyttää myös suomalaiset käyttämään Välimereltä tulevia ruoka-aineita ruoanlaitossa, koska ne ovat hyvänmakuisia ja ennen kaikkea terveellisiä.

Myymälä avasi ovensa tiistaina 6.6.2017 klo 11:00, avauksen ja nauhan leikkauksen suoritti Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykänen. Avajaisiin saapui paljon väkeä ja ihmiset vaikuttivat tyytyväisiltä. Eräs kommentti kuuluikin, että on erittäin hienoa saada hieman erilainen kauppa alueelle.

Istanbul market tarjoaa kattavan valikoiman erilaisia vihanneksia, kasviksia, pähkinöitä, mausteita, halal lampaanlihaa, erilaisia Välimeren juustoja, hedelmiä ja turkkilaisia leivonnaisia.