17.10.2020 klo 11:05
Uutinen

Marika Konga Mäntyharjulta voitti Valtakunnallisen vuoden yksinyrittäjäpalkinnon

Käsityöyrittäjä Marika Konga Kongaamosta Mäntyharjulta on vuoden 2020 Valtakunnallinen yksinyrittäjä.

Kongaamo on Marika Kongan vuonna 2009 perustama yritys Mäntyharjulla. Yrityksen tärkeimmät tuotteet ovat 1960- ja 1970-lukujen värikkäistä kankaista valmistetut yksilölliset naisten väriterapiatakit. Lisäksi yritys valmistaa samalla periaatteella tunikoita ja hameita.

Kierrätys on olennainen osa yrityksen toimintatapaa

Yrityksen ekologisuus tulee vahvasti esille, sillä tuotteissa käytettävät kankaat ovat vanhoja kierrätyskankaita. Retrokankaita Konga metsästää itse jatkuvasti omien verkostoidensa avulla. Kankaissa kulkee siis mukana kotimaisen tekstiiliteollisuuden historiaa!

-Yritykseni liikeidea perustuu eettisyyteen, vastuulliseen tuotantoon ja ekologisuuteen, sekä yksilölliseen tarjontaan. Kaavoitan ja leikkaan takkien kankaat itse. Myös asiakkaan toiveiden mukaiset tilaustyönä valmistuvat takit ovat osa tuotantoa. Ompelutyöstä osan teen itse, osa takeista taas valmistuu kuopiolaisen alihankkijani toimesta. Kongaamon takit ovat ajattomia ja saaneet paljon huomiota. Olen otettu ja kiitollinen palkinnosta sekä siitä, että käsityöyrittäjyyttä arvostetaan, iloitsee Marika Konga

Palkinnon perusteet

Palkitsemisen perusteena on Kongan positiivinen ja huomiota herättävä omaperäisyys. Kongaamon tuotteet tuovat kantajansa upealla tavalla esille ja saavat myös kanssakulkijat iloisiksi väriloistollaan. Lisäksi yrityksen ekologisuus tulee vahvasti esille, sillä tuotteissa käytettävät kankaat ovat vanhoja kierrätyskankaita.

Vuonna 2019 Konga palkittiin sekä Suomen Käsityöyrittäjien Vuoden Käsityötuote-palkinnolla että Mäntyharjun Vuoden yritys -palkinnolla. Kuluvana vuonna Konga palkittiin Etelä-Savon maakunnallisena Vuoden yksinyrittäjänä.

Palkinto jaettiin lauantaina 17.10. Suomen Yrittäjien liittokokouksessa Jyväskylässä. Valtakunnallisia yksiyrittäjäpalkintoja jaettiin kaksi kappaletta. Marika Kongan lisäksi palkittiin piha- ja vihersuunnitteluyrittäjä Heidi Hannus Villa Gardenista Oulaisista.