21.6.2021 klo 12:00
Uutinen

Marika, Tiina ja Eva-Lena jäsenyrittäjien ääniharavat Espoossa

Yrittäjät menestyivät kuntavaaleissa valtakunnallisesti erinomaisesti: 23 prosenttia valtuutetuista on yrittäjiä.

– Olemme erittäin iloisia siitä, että äänestäjät ovat luottaneet laajalti yrittäjäehdokkaisiin. Äänestäjät tietävät, että yrittäjät osaavat rakentaa elinvoimaa myös paikallisesti, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kommentoi.

Kuntavaaleissa valtuustoihin valittiin yhteensä 2033 yrittäjää. Se on 23 prosenttia kaikista valtuutetuista. Osuus oli sama neljä vuotta sitten pidetyissä edellisissä kuntavaaleissa, eli yrittäjät säilyttivät asemansa.

– Kun yritykset voivat hyvin, myös kunnan talous on helpompi pitää kunnossa ja kaikkien kuntalaisten verot kohtuullisella tasolla. Valtuutetut ja lautakunnissa sekä muissa julkisissa luottamustehtävissä toimivat yrittäjät antavat merkittävän panoksen omasta ajastaan meidän kaikkien kuntalaisten hyväksi, siitä meidän on syytä olla kaikille heille hyvin kiitollinen, Espoon Yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssinen muistuttaa.

Espoon Yrittäjien jäsenyrittäjistä erityisen hyvin menestyivät naiset. Kolmen kärki oli myös omien puolueidensa ehdokkaiden kärkijoukossa.

Eniten jäsenehdokkaista ääniä keräsi Marika Niemi (kok), peräti 796 ääntä.

Kovin kauas henkilökohtaisissa äänissä ei jäänyt Tiina Ahlfors (vas.), joka sai 728.

Myös Eva-Lena Gästrinin (RKP) äänimäärä oli kunnioitettava eli 589 ääntä.

He kaikki tulivat myös valituiksi Espoon kaupunginvaltuustoon.