YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

10.6.2019 klo 10:12
Uutinen

Mielenkiintoisemmat yrityspalvelut

Elisa Oyj:n Kouvolan Veturin toimipiste sai uuden yrityspisteen hoitajan toukokuun puolivälissä. Ei hänkään ihan uusi ole, koska kokemusta on kertynyt henkilöpuolelta jo vuodesta 2007.

Elisan palveluissa on tapahtunut kehitystä, kun myös henkilöpuolen myyjät voivat tehdä yritysten kanssa kauppaa. Näkyvin muutos oli kuitenkin Päivi Laurilan siirtyminen henkilöpuolelta yrityspisteen hoitajaksi. Hän aloitti kesätöissä vuonna 2007 ja kesätyöt jatkuvat edelleen.

–Alun perin minun piti olla kesä ja syksy töissä, Laurila kertoi. Hän on koulutukseltaan pukuompelija.

Elisalla leipä on ollut kuitenkin vakaampaa. Niinpä noin 12 vuoden oppi saatiin nyt todelliseen tehokäyttöön, kun lokakuussa alettiin kehittää myyntipalveluja. Henkilömyyjiä alettiin kouluttaa myös yrityskauppaan.

–Lähdin siihen osaajaksi eli koulutin muita yrityskauppaan.

Se ei vielä riittänyt, kun hän itse siirtyi kokonaan yrityspuolelle. Hänestä nyt oli sopiva hetki vaihtaa maailmaa, ehkä seuraavaksi 12 vuodeksi. Vaihto oli helppo, kun työympäristö ja työkaverit säilyivät samoina. Ainoastaan esimies Helsingissä vaihtui.

–Yritysmaailma on ihan hyvällä tavalla erilaista. En tiedä miten sen määrittelisin, mutta se on jotenkin mielenkiintoisempaa.

Laurila ottaa työnsä uuden oppimisena. Hän totesi, etteivät asiat sinänsä vaihdu, onhan yrittäjät samalla myös henkilöasiakkaita. Kuitenkin sovelluksissa on monia mielenkiintoisia asioita.

–Meillä on yksinkertaisemmaksi tehtyjä palveluja, jotka ovat järkeviä kenen tahansa ymmärtää. Ei tarvitse olla it-alan osaaja.

Päivi Laurilaan voi ottaa yhteyttä ennakkoon puhelimella tai käydä suoraan Elisan Veturin myymälässä maanantaista perjantaihin kello 9-17 välillä.

–Kilpailijoilla ei taida olla henkilökohtaisia yritysmyyjiä, Laurila huomautti palveluista.

Varaa aika tapaamiselle Elisan Yrittäjäpalvelun kautta tai soita suoraan Päiville, puh. 050 506 5108.

Teksti ja kuva: Hannu Lehtinen