2.7.2018 klo 14:41
Uutinen

Mihin katosi vuodessa 11 000 yksinyrittäjämiestä?

Yksinyrittäjien määrän kasvu näyttää pysähtyneen. Muutos on tapahtunut lähinnä miehissä.

Vuonna 2016 yksinyrittäjiä oli Tilastokeskuksen mukaan 183 000 ja vuonna 2017 heitä oli 171 000. Vuodessa yksinyrittäjien määrä laski siis 12 000:lla. Näistä lukemista puuttuvat maa-, metsä- ja kalatalouden alalla toimivat yksinyrittäjät.

– Mielenkiintoista yksinyrittäjien määrän pienentymisessä on erityisesti se, että muutos on tapahtunut pääosin miehissä, toteaa Suomen Yrittäjien toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 yksinyrittäjänä toimi 113 000 miestä ja vuotta myöhemmin 102 000 eli laskua on 11 000. Samassa ajassa naisyksinyrittäjien määrä on pienentynyt vain tuhannella: vuonna 2016 yksinyrittäjänaisia oli 70 000 ja vuonna 2017 heitä oli 69 000.

– 11 000 miesyksinyrittäjän vähentyminen vuodessa on aika merkittävä muutos. Määrän tippumiselle on nähtävissä kaksi syytä: moni on työllistänyt ensimmäisen työntekijänsä ja siirtynyt työnantajayrittäjäksi, toisaalta osa yksinyrittäjänä toimineista miehistä on palannut takaisin työntekijäksi, Mika Hämeenniemi analysoi.

Huomattava kasvu 2000-luvulla

Yksinyrittäjien määrä on kasvanut huomattavasti 2000-luvulla. Vuosituhannen alussa yksinyrittäjiä (pois lukien maa, metsä- ja kalatalous) oli Tilastokeskuksen mukaan 123 000. Tuosta heidän määränsä lähti nousemaan ja vuonna 2016 yksinyrittäjiä oli Tilastokeskuksen mukaan 183 000. Nyt kasvu näyttäisi pysähtyneen.

– Toimialakohtaisesti tarkasteltuna yksinyrittäjien määrä on pienentynyt erityisesti rakentamisen, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialoilla, toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi kertoo.

Tilastokeskuksen mukaan rakentamisen alalla yksinyrittäjien määrä on laskenut vuodessa 3 000 yrittäjällä: vuonna 2017 heitä oli 25 000, vuotta aiemmin oli 28 000.

Vastaava 3 000 yksinyrittäjän vähentyminen on tapahtunut myös toimialaluokassa Muu palvelutoiminta, jossa yksinyrittäjien määrä pienentyi 21 tuhannesta 18 tuhanteen. Kahden tuhannen yksinyrittäjän laskua on tapahtunut myös toimialoilla Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta sekä terveys- ja sosiaalipalvelut. Muilla toimialoilla muutokset ovat olleet edellä mainittua vähäisempiä.

– Yksinyrittäjyys on tyypillisin yrittämisen muoto ja yksinyrittäjiin liittyy myös suuri potentiaali työllistämisen kannalta, sillä noin 170 000 yksinyrittäjän joukko on valtava, Suomen Yrittäjien toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi sanoo.

toimitus(at)yrittajat.fi