14.12.2017 klo 15:15
Uutinen

Mikaela’s Roomin avaaminen Hämeenlinnan vuoden 2017 ravintolateko

Mikaela´s Room otti voiton Reska.fi:n Hämeenlinnan vuoden 2017 ravintolatekoäänestyksessä. Toiseksi äänestettiin kävelykadun toinen uusi ravintola, Hemma. Kolmanneksi ylsi Fifth Avenuen muutto keskustaan.

Yrittäjä Amanda Haapanen toteaa, että voitto tuntuu hienolta, sillä kaupungissa on vahvoja toimijoita paljon. Äänestäjät arvostivat erityisesti sitä, että ravintola avattiin rohkeasti Reskalle, joka muuten tuntuu vain karkottavan yrityksiä.

– Kaupungissa on kuitenkin vahvan tekijän, Popinon Street Food, joten kyllä tämä hienolta tuntuu, hän sanoo.

Äänestäjät ovat ihastuneet Mikaela’s Roomin raikkaaseen sisustukseen ja tunnelmaan. Ravintolassa voi viettää vaikka pikkujouluja, ja tunnelma säilyy sellaisena kuin oltaisiin vain omalla porukalla liikenteessä. Äänestäjät ovat kokeneet myös, että Mikaela’s on tuonut uutta ja erilaista Hämeenlinnan ravintolatarjontaan.

Amanda Haapasen mukaan palautetta tulee asiakkailta usein, ja yleensä positiivista. Asiakkaat kiittelevät paitsi sijaintia myös rauhallista tunnelmaa.

Ravintolaäänestyksen selvittyä keskiviikkona voittajaa tultiin jo heti testaamaan. Jos vielä aikoo päästä tämän vuoden puolella nauttimaan Mikaela’s Roomin antimista, kannattaa pitää kiirettä.

– Olemme viikonlopun auki, mutta maanantaina suljemme ovet loppuvuodeksi. Tarkoitus on hieman pitää lomaa ja suunnitella uusia kujeita ensi vuoden varalle, Amanda Haapanen kertoo.

Tarkoitus on muun muassa kehittää uusia ruokia, löytää niille kaveriksi hyviä viinejä ja miettiä lounaskonseptiin uudistusta.

Hämeen Yrityssanomat, SM
toimitus@hameenyrityssanomat.fi