29.8.2018 klo 10:58
Uutinen

Mikkelin seudun muuttajahanke Solmu esittäytyy ja tarjoilee tekijöitä!

Solmun tehtävä on palvella Mikkelin seudulle muuttavia ja auttaa heitä asettumaan seudulle. Mikkelin kau-pungin lisäksi Solmu -projektissa on mukana kuusi kuntaa; Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Per-tunmaa ja Puumala.

Minä olen Mirkku ja olen työskennellyt aiemmin Mikkelin kaupungin työllisyyspalveluissa. Siirryin tähän tehtävään viime syksynä suoraan asuntomessuilta. Työni Solmussa on lyhykäisyydessään asiakkaiden palvelu heidän kaikissa kysymyksissään. Asiakkaat ovat ulkopaikkakuntalaisia ja pääosin he kysyvät työstä ja työpaikoista. Samalla, kun markkinoin ja vinkkaan seutumme työpaikkoja tulijoille, pyrin tuomaan Mikkelin seutua esille hyvänä paikkana asua ja elää.

Mikäli sinulla tai edustamallasi yrityksellä ilmaantuu työntekijätarpeita, ota yhteyttä. Minulla voi olla sopivia asiakkaita, jotka haluaisivat muuttaa seudulle, mikäli työasiat loksahtavat kohdilleen. Hakusessa on useimmiten pitkäaikainen työ, sillä asiakkaat ovat pääsääntöisesti työssä muualla ja toivovat voivansa aloittaa uuden elämän seudullamme, johon työ liittyy. Voin myös laittaa työpaikkoja esille esimerkiksi Facebookiin.

Tällä hetkellä työtä seudultamme etsivät mm. seuraavat osaajat:
*tradenomi, opinnot suuntautuneet tuotantotalouteen, ICT:n hyödyntämiseen liiketoiminnassa. Tutkinnosta 56 % on tuotantotalousinsinöörin ja muita tekniikan opintoja.
*diplomi-insinööri (koneensuunnittelu, tietokoneavusteinen suunnittelu ja valmistus CAD/CAM), tällä hetkellä tehtävät liittyvät ICT-teknologian ja palvelujen myyntiin, mutta paluu ”juurille” mahdollista
*MBA, vähittäiskaupan ja hankinnan ammattilainen, osto-organisaation vetäjä
*varastopäällikkö/logistiikkavastaava
*vartija, aulapalvelu-/vartija / valvomotyö
*digitaalisten palveluiden kehittäjä
*kemikaaliturvallisuuteen, tehdassuunnitteluun ja ympäristöasioihin erikoistunut kemian tekniikan DI
*konemestari, vahvuudet vesiliikenteeseen, energian tuotantoon ja mekaaniseen kunnossapito, kortteja on, hydrauliikan tuntemusta, hitsaustaito (puikko, mig ja polttoleikkaus)
*hotelli-, ravintola- ja suurtalousalan pt., lähes valmis Bio- ja elintarviketekniikan insinööri (meijeriteknologia)

Tässä siis muutama osaaja. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä!

Järjestin viime syksynä ensimmäisen Mikkelin seudun verkkorekrytointitapahtuman RekryONLINEn, joka pidettiin siis verkossa. Tarkoitus oli lisätä seudun näkyvyyttä valtakunnallisesti ja saada alueelle uusia osaajia. Tapahtuma koettiin hyväksi uudeksi tapahtumaksi ja erittäin tarpeelliseksi. Olen ajatellut järjestää tapahtuman uudelleen, torstaina 11.10.2018, mikäli kiinnostusta on. Voit tutustua tapahtumaan Solmun verkkosivulla www.eroakiireesta.fi, joka on muuten juuri uusittu! Kurkkaa sivut, otan kommentteja ja palautetta mielelläni.

Toivottavasti jaksoit lukea loppuun saakka, oli aika pitkä kirje! Työniloa loppu kesään kaikille!
Mirkku =D

Mira Myyryläinen
palveluasiantuntija / Solmu
p. 040 129 4906 / mira.myyrylainen(at)mikkeli.fi