2.2.2017 klo 17:48
Uutinen

MT: Lahden MM-kisat jättävät kuivat suut kotimaisille yrittäjille – kisavesi tuodaan Englannista

Päätökseen vaikutti se, että ulkomainen vesi pakataan ympäristöystävälliseen kartonkipakkaukseen.

Lahden MM-kisojen järjestämisessä korostetaan tänä vuonna erityisesti ympäristöystävällisyyttä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että tapahtumapaikalla jaettava vesi pakataan kartonkipakkauksiin, uutisoi Maaseudun Tulevaisuus.

Lehden mukaan vesi ei kuitenkaan ole kotimaista, vaan se hankitaan Englannista. Myös pakkaukset valmistetaan lehden mukaan ulkomailla. Pakkauskartonki on peräisin Stora Enson Skoghallin tehtaalta Ruotsilta.

Maailmalla kartonkipakkaukset alkavat jo olla melko yleisiä.

– Tällä hetkellä Suomessa ei ole vedelle kartonkipakkaukseen pakkaajaa, mikä on aika jännä asia tässä metsien maassa, veden Lahteen toimittavan Tetra Pakin ympäristöpäällikkö Sari Hassi kertoi MT:lle.

Kotimaiset vaihtoehdot olisi pakattu muovipulloon, jotka häviävät ympäristöystävällisyydessä kartongille.

– Vaikka kuljetusmatkat otetaan huomioon, kyllä uusiutuva kartonkipakkaus on siitä huolimatta kannatettava vaihtoehto tässä tapauksessa. Kun kuljetetaan paljon tavaraa, kuljetusmatkojen osuus saattaa olla paljon pienempi kuin yleisesti ajatellaan, Hassi arvioi pakkausten ympäristöystävällisyyttä MT:lle.

toimitus@yrittajat.fi