13.6.2022 klo 10:00
Uutinen

Naapurin diktaattori näkyy myös suomalaisten kirjavalinnoissa

Ukrainan sota heijastuu vahvasti myös siihen, mitä Suomi lukee. Kirjakauppaliiton julkistaman maaliskuun myydyimpien kirjojen joukkoon mahtui peräti viisi Venäjää ja Vladimir Putinia käsittelevään tietokirjaa. Kuukautta aikaisemmin näitä oli listoilla vain yksi.

Itänaapuri-osastosta myydyin painettu tietokirja oli Catherine Beltonin teos Putinin sisäpiirissä – Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan, joka sijoittui myydyimpien tietokirjojen joukkoon myös sähkö- ja äänikirjana.

– On selkeästi haluttu lisää tietoa maailman tilanteesta ja yritetään ymmärtää tapahtumia Ukrainassa, BookBeatin Suomen liiketoiminnan kehityksestä vastaava Sari Forsström kuvailee.

– Toisaalta ihmiset hakevat myös vastapainoa uutisvirralle lukemalla ja kuuntelemalla teoksia, joiden avulla voi irtautua arkitodellisuudesta, Forsström kertoo.

Samanlainen trendi on ollut nähtävissä myös Sanoman Supla+-suoratoistopalvelussa. Suplassa Venäjää käsittelevät äänikirjat ovat olleet esillä muiden audiosisältöjen rinnalla.

– Ihmiset ovat pääasiassa löytäneet Venäjää käsittelevät sisällöt itse. Mielenkiintoista on, että suurempi osa niiden kuuntelijoista on miehiä kuin naisia, kertoo Suplan äänikirjoista vastaava Juha Hätönen.

Suomalaisen Kirjakaupan kaupallinen johtaja Reetta-Liisa Pikkola kertoo suomalaisten tiedontarpeen näkyvän vahvasti myös kivijalkakirjakaupoissa.

– Ihmiset haluavat ymmärtää sodan taustoja. Kiinnostavimmista kirjoista on painokset loppu, Pikkola kertoo. Esimerkiksi Alpo Rusin Kremlin kortti – KGB:n poliittinen sota Suomessa 1982–1991 (Docendo, 2022) painos on kovan kysynnän vuoksi loppu.

Venäjää käsittelevistä teoksista suomalaisia kiinnostivat maaliskuussa myös Jessikka Aron Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta (Johnny Kniga, 2019), Mihail Zygarin Putinin sisäpiiriNyky-Venäjän lyhyt historia (Otava, 2016) ja Kalle Kniivilän Putinin pahin vihollinen – Aleksei Navalnyin tarina (Into, 2021).

Tilastot perustuvat kirjakauppojen myyntilukuihin kivijalka- ja verkkokaupoissa, lukuaikapalveluiden kuunnelluimpiin ja luetuimpiin kirjoihin sekä Lehtipisteen ja markettien myyntiin. Mitä Suomi lukee -tilastot kokoaa Kirjakauppaliitto.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 10.5.2022