14.8.2018 klo 15:16
Uutinen

Näin motivoit työntekijöitäsi lomakauden jälkeen – 5 vinkkiä

Lomasesongin päättyminen ja paluu normiarkeen voi tuskastuttaa monia. Asiantuntija listaa viisi keinoa, jolla yrittäjä voi helpottaa työntekijöidensä lomaltapaluuta.

”Nyt on lomat lusittu”, on tuttu lausahdus monen yrityksen kahvihuoneessa. Onnistuneen kesäloman jälkeen paluu aamuherätyksiin ja työpaineisiin voi tuntua monen mielestä vaikealta.

Esimieheltä kaivataankin tunneälyä, jotta hän keksii parhaan tavan motivoida alaisiaan.

– Tunneäly voidaan jakaa neljään eri osa-alueeseen työyhteisöjen näkökulmasta. Näitä ovat omien tunteiden tunnistaminen, sosiaalinen älykkyys, itsensä johtaminen sekä yhteisön keskinäiset suhteet. Esimerkiksi raporttimme mukaan omien tunteidensa tunnistaminen on yksi yksilön tärkeimmistä menestystekijöistä. Itsensä johtamisen taidot puolestaan auttavat pääsemään yli stressaavista tilanteista, Sodexo Suomen toimitusjohtaja Bianca Brink kertoo.

– Tunneälykkyyteen kannattaa kiinnittää huomiota jo rekrytointivaiheessa, mutta toisaalta sitä voi myös opetella. Se auttaa tulemaan toimeen paitsi työkavereiden, myös asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Esimerkiksi joissakin yrityksissä on havaittu, että tunneälykkyyden perusteella palkatut henkilöt tekivät enemmän myyntiä kuin tavallisen rekrytointiprosessin kautta tulleet työntekijät.

Myös työtilat vaikuttavat työntekijäkokemukseen. Tilatkin voidaan suunnitella tunteet huomioiden.

– Eri tarpeita huomioivat työtilat voivat olla kilpailuvaltti. Esimerkiksi työpaikan lounasravintola ja taukotilat ovat tärkeitä vetovoimatekijöitä monille työntekijöille, Brink vinkkaa.

Yritys, näin teet lomaltapaluusta helpompaa

  1. Ole joustava. Hyvä lomaltapaluu ei ole vain yksilön vastuulla. Tunneälykäs työantaja ei odota juuri lomalta palanneelta työntekijältä täyttä tehoa vaan pyrkii kuulostelemaan työntekijöiden tuntemuksia ja tarjoamaan jokaiselle työntekijälle omanlaisen tavan palata töiden pariin.
  2. Salli kaikenlaiset tunteet. Töihin palaaminen on muutostilanne ja ärsyyntyminen tai ahdistuminen ovat luonnollisia reaktioita. Tunneälykäs yritys huomioi myös negatiiviset tunteet, eikä lähde painostamaan työntekijöitään.
  3. Huomioi työkaverit. Tunneälykäs työkaveri antaa kollegansa orientoitua töiden pariin omaan tahtiinsa, eikä lähde painostamaan keskeneräisillä asioilla. Lomakokemusten jakaminen puolestaan vahvistaa työyhteisön välisiä suhteita. Työkavereiden kanssa seurustelu auttaa myös muistuttamaan työarjen mukavista puolista.
  4. Rohkaise työntekijöitä asettamaan tavoitteita. Selkeiden tavoitteiden asettaminen on itsensä johtamista. Tavoite ohjaa tekemistä automaattisesti oikeaan suuntaan ja sen saavuttaminen tuo mielihyvää.
  5. Ruoki innostusta. Motivaatio töihin paluuseen löytyy innostavista tehtävistä. Jos työntekijällä on vaikeuksia motivoida itseään, innostavia asioita on hyvä miettiä yhdessä. Tulevaisuuden tavoitteiden kirkastaminen voi myös auttaa motivaation löytymisessä.

Lähteet: Bomentis, Motiivilehti, Akavalainen

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto