Ukrainalaiset Katia ja Dima Shvediuk työskentelivät viime kesänä Leppävirralla. Kuva: Leila Itkonen
22.2.2022 klo 07:00
Uutinen

Näin Ukrainan tilanne voi näkyä suomalaisilla marjatiloilla – Uutissuomalainen: ”Osa odottaa jopa satoja työntekijöitä”

Ukrainan kärjistynyt tilanne voi Uutissuomalaisen mukaan näkyä tulevana kesänä suomalaisilla marjatiloilla työvoimapulana.

Suomalaistilojen kausityöntekijöistä jopa 90 prosenttia on tullut Ukrainasta. Yrittäjämediat kertoi aiheesta viime kesänä.

Uutissuomalainen kertoo, että esimerkiksi vuonna 2021 Migri myönsi 16 500 kausityötodistusta tai oleskelulupaa kausityöntekijöille. Yli 15 000 näistä meni ukrainalaisille.

MTK:n, Pro Agrian ja Suomen Kylien perustama Töitä Suomesta Oy pitää riskiä merkittävänä suomalaisten tilojen kannalta.

– Tilanne on hurja. Valtaosa kausityöntekijöistä tulee suomalaisille tiloille Ukrainasta, eikä varasuunnitelmaa usein ole. Osa tiloista odottaa Ukrainasta jopa satoja työntekijöitä, joten jos heitä ei saataisi ollenkaan, hätä olisi suuri, Töitä Suomesta Oy:n toimitusjohtaja Riikka Koskinen sanoo Uutissuomalaiselle.

Ensimmäistä kausityöntekijöiden lennätystä Suomeen on Uutissuomalaisen mukaan kaavailtu jo maaliskuun lopulle.

– Mikä on lähtöhalukkuus, jos Ukraina on kriisissä ja oma perhe siellä? Lisäksi tulijoissa on paljon nuoria miehiä, jotka eivät pääse välttämättä lähtemään, jos maa on sotatoimien kohteena, Töitä Suomesta Oy:n Riikka Koskinen sanoo Uutissuomalaiselle.

Toimitus
Toimitus
Avaa pop-up -ikkuna