22.10.2018 klo 09:52
Uutinen

Ninni kirkkaasti jatkoon!

Suomen Yrittäjien puheenjohtajisto valittiin seuraavalle kaksivuotiskaudelle Suomen Yrittäjien liittokokouksessa perjantaina 19.10. Turussa. Varapuheenjohtajia on yhteensä neljä ja tällä kertaa ehdokkaita oli kuusi. Valituiksi Ninnin lisäksi tulivat Petri Salminen, Keski-Suomen Yrittäjät, Antti Rantalainen, Suomen Taloushallintoliitto sekä Carita Orlando, Pääkaupunkiseudun Yrittäjät.

Etelä-Savon Yrittäjien puheenjohtajuuden lisäksi Ninni on ja Etelä-Savon kauppakamarin hallituksen jäsen. Hän vaikuttaa myös oman toimialaliiton Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP:n hallituksessa. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus kuntavaikuttamisesta.

– Varapuheenjohtajana tavoitteeni on vaikuttaa työmarkkinoiden uudistamiseen, sääntelyn purkamiseen ja osaamisen kehittämiseen. Työmarkkinoiden uudistaminen vaikuttaa laajasti koko yhteiskuntaan ja se on nähtävä mahdollisuutena saada Suomi uuteen nousuun. Sääntelyn purku, elämää ja yrittämistä hankaloittavien lakipykälien purkaminen vähentää puolestaan byrokratiaa. Byrokratian väheneminen helpottaa tekemistä, lisää toimeliaisuutta ja yrityksiä sekä työpaikkoja, sanoo Rasola.

Nina on toiminut yrittäjänä parikymmentä vuotta ja edustaa kolmatta polvea ammattimaisessa liikennöinnissä Mikkelissä ja on RL-konsernin toimitusjohtaja. Konserniin kuuluvat RL-Huolinta Oy, RL-Kotipalvelut Oy ja RL-Palvelut Oy, jotka työllistävät 30 henkilöä Mikkelissä ja Sulkavalla.