1.4.2022 klo 15:07
Uutinen

Nokian Yrittäjät palkittiin Pirkanmaan parhaana yrittäjäyhdistyksenä

Nokian Yrittäjät palkittiin tänään Pirkanmaan Yrittäjien luottamushenkilötilaisuudessa maakunnan parhaana yrittäjäyhdistyksenä. Kaikkiaan Pirkanmaan 22 kunnassa toimii 44 yrittäjäjärjestön paikallisyhdistystä. 

Nokialaisia yhdistysaktiiveja oli tilaisuudessa suuri joukko, ja palkinto otettiinkin vastaan asiaankuuluvalla riehakkuudella. 

”Mahtavalta tuntuu! Erityisesti ilahduttaa, että saan jakaa tämän hetken juuri tämän porukan kanssa. Meillä Nokian Yrittäjissä ei koskaan tarvitse tehdä mitään yksin, niin kuin ei nytkään tarvinnut tulla yksin vastaanottamaan tätä palkintoa,” kommentoi Nokian Yrittäjien puheenjohtaja, Kirppis Siisonin yrittäjä Päivi Koskinen

Nokialla on tekemisen meininki 

Pirkanmaan Yrittäjien mukaan Nokian Yrittäjissä on hyvä tekemisen meininki, joka välittyy myös ulospäin. Päivi Koskinen muistuttaa, että kaiken takana on iso aktiivitoimijoiden joukko ja erinomaiset verkostot. 

”Koko toiminnan sielu on idearikas, rohkea ja tekeväinen yrittäjien porukka, jonka kanssa ideat eivät todellakaan jää suunnitelmiksi. Yrittäjäjärjestön arvojen – rohkeus, uudistumiskyky ja luotettavuus – lisäksi toimintaamme ohjaa meille tärkein arvo, jota kutsumme nimellä ’megahengaus’. Meillä on kivaa yhdessä!” Päivi kertoo. 

”Olemme päivittäin yhteydessä Business Nokian Tiinojen (Laakkonen ja Rinne-Järvensivu) kanssa ja yhteisin voimin saamme paljon aikaan. Kaupungin kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta toimintamme tulee jäsenyrittäjiemme lisäksi tutuksi myös muille yrityksille, yhdistyksille sekä kuntalaisille,” hän sanoo. 

Esimerkkejä Nokian Yrittäjien aikaansaannoksista ovat muun muassa yhteinen verkkokauppa-alusta paikallisten pienyrittäjien lahjakorteille (vastuullinenjoulu.fi), tarjoustapahtuma Nokian Nuija-päivät sekä isoimpana muutaman vuoden välein järjestettävä Messut Nokialla -tapahtuma, joka on paikkakunnan suurin myynti- ja messutapahtuma. 

Ylpeästi yrittäjä – ylpeästi nokialainen 

Palkintoperusteissa Nokian Yrittäjiä kiitellään muun muassa väsymättömästä työstä pienyrittäjyyden edistämiseksi, tuloksellisesta yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa sekä aktiivisesta viestinnästä niin jäsenistön kuin muiden sidosryhmien suuntaan. 

”Yhdistyksen toiminta on kaiken kaikkiaan hyvin värikästä ja näkyvää. Hallitusaktiivit osoittavat omalla esimerkillään, että yrittäjyys on iloinen asia, ja että yrittäjäjärjestön kautta jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa yrittäjyyden olosuhteisiin omalla paikkakunnallaan,” järjestöpäällikkö Sari Järvelin Pirkanmaan Yrittäjistä kuvailee. 

Nokialaisille kulunut viikko on ollut menestyksekäs, sillä Nokian kaupunki palkittiin tiistaina Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailun voittajana. 

Pirkanmaan Yrittäjät 

Lisätiedot: Päivi Koskinen, puheenjohtaja, Nokian Yrittäjät, p. 050 555 5807