Tulorekisteri-ilmoitus
Kuva: Getty Images

Nyt voi olla kiire: Korjaa virheet tulorekisteri-ilmoituksesta – Ole erityisen tarkkana kahden tunnin aikaikkunan kanssa 

Verottaja hoputtaa työnantajia korjaamaan mahdolliset virheet.

Verohallinto ohjeistaa työnantajia korjaamaan pikimmiten mahdolliset väärät tiedot vuoden 2022 tulorekisteri-ilmoituksesta.

Verottaja muistuttaa, että viimeistään 15. maaliskuuta ilmoitukseen tehdyt korjaukset ehtivät ajoissa palkansaajien esitäytetyille veroilmoituksille.

Jos työnantaja korjaa tietoja, hänen kannattaa tarkistaa myös esimerkiksi ammattiluokkatieto sekä vakuuttamisen tiedot. Verohallinnon mukaan kaikki tiedot on syytä korjata kuntoon samalla kertaa.

Tärkeä muistutus

Verohallinto ohjeistaa tekemään korjaukset ensisijaisesti antamalla korvaava ilmoitus tulorekisteriin. Korvaavalla ilmoituksella annetaan uusien ja muuttuneiden tietojen lisäksi alkuperäisessä ilmoituksessa oikein olleet tiedot.

Joissakin tilanteissa korjaus on tehtävä mitätöimällä virheellinen ilmoitus ja antamalla tilalle uusi ilmoitus. Jos työnantaja mitätöi aikaisemmin annettuja virheellisiä ilmoituksia, verottaja kehottaa antamaan uuden ilmoituksen saman päivän aikana, jotta uuden ilmoituksen tiedot korvaavat mitätöidyn ilmoituksen tiedot.

Jos ilmoitusta ei anneta saman päivän aikana, riskinä on, että mitätöityyn ilmoitukseen liittyvä maksu ei ehdi palautua ja uudelle maksulle aiheutuu viivästysseuraamuksia.

Verottaja muistuttaa myös, että iltapäivällä neljän ja kuuden välillä annetut tulorekisteri-ilmoitukset saattavat jakautua eri päiville. Tämän vuoksi on varminta sekä mitätöidä että antaa uudet ilmoitukset joko ennen klo 16 tai vasta klo 18 jälkeen.

Tulonsaajalle voi aiheutua seurauksia

Verohallinnon mukaan myös tulonsaajalle voi aiheutua seurauksia, jos mitätöinnin jälkeen uuden ilmoituksen antamisessa on viive. Tällöin poistetut tulotiedot voivat jäädä huomioimatta esimerkiksi verokortilta tai esitäytetyltä veroilmoitukselta.

Lue täältä tarkemmat ohjeet tulorekisteri-ilmoituksen korjaamiseen.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen