Nainen ja lapsi
20.1.2022 klo 12:29
Uutinen

Käy antamassa äänesi aluevaaleissa 23.1.

Aluevaalien äänestysinnon ennakoidaan jäävän alhaiseksi. Siksipä jokaisella yksittäisellä äänellä on poikkeuksellisen suuri painoarvo. Käytetään meille suotua mahdollisuutta käyttää äänioikeutta. Jos et ole äänestänyt ennakkoon, käy antamassa äänesi sunnuntaina 23.1.2022.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon valitaan 79 valtuutettua. Valinnanvaraa ehdokkaissa riittää, sillä heitä on listoilla yhteensä 748 kymmenestä Länsi-Uudenmaan kunnasta Espoosta Hankoon. Ehdokkaana on myös lukuisia yrittäjätaustaisia.

Aluevaaleissa valitaan aluevaltuusto, joka vastaa hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä. Kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen nettokustannukset ovat vuonna 2022 noin 4 000 euroa/kuntalainen. Aluevaltuustoissa päätetään siis todella merkittävistä summista jokaisen kuntalaisen kannalta.

Valtuutetut päättävät, miten lähipalvelut järjestetään, missä sijaitsevat sosiaali- ja terveysasemat, miten huolehditaan vammaispalveluista, vanhuspalveluista sekä pelastustoimesta. Sinunkin äänelläsi on siis suora vaikutus toimivaan arkeen.

Espoo edustaa Länsi-Uudenmaan asukkaista noin 62 prosenttia, joten vaaleissa on espoolaisilla paljon pelissä.

Vaaleissa on runsaasti yrittäjäehdokkaita, myös Espoon Yrittäjien jäseniä.
Kannattaa ensin katsoa löytyisikö yrittäjäkollegoista sinulle sopivaa ehdokasta, jolle haluat antaa mandaatin hoitaa meitä kaikkia koskettavia arkipäivän asioita.

Espoon Yrittäjien jäsenehdokkaat Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vaaleissa
(luvan tietojensa julkaisemiseen antaneet)

456 – Tiina Ahlfors, psykoterapeutti, yrittäjä, Vasemmistoliitto

545 – Ahti Hurmalainen, toimitusjohtaja, yrittäjä, Keskusta

530 – Johanna Mattila, yrittäjä, Kristallipuolue

172 – Tarja Meronen, sosiaalityöntekijä, toimitusjohtaja, Kokoomus                      

651 – Anna Sofia Nevanlinna, terveydenhoitaja, yrittäjä, RKP                                  

729 – Heikki Pernu, DI, yrittäjä, Kristillisdemokraatit 

187 – Pekka Riihimäki, kouluttaja, psykoterapeutti, Kokoomus

218 – Eija Wellman, TtM, terveydenhuollon opettaja, Kokoomus

Miksi aluevaalit ovat yrittäjille tärkeät?

  • Sote-sektorille käytetään reilut 20 miljardia euroa vuosittain.
  • Pelastustoimen kustannukset ovat liki 0,5 miljardia.
  • Sotealalla työskentelee 400 000 ammattilaista, joista 88 000 yksityisellä sektorilla.
  • Sote-alan yrityksiä on noin 18 200. Neljä viidestä on enintään neljän hengen yrityksiä.  
  • Alalle tarvitaan tulevina vuosina yli 200 000 työntekijää lisää.
  • Pelastusalalla työskentelee noin 4 000 päätoimista ja lähes 15 000 sopimuspalokuntalaista.
  • Hyvinvointialueet ovat merkittäviä ostopalveluiden hankkijoita.

Äänestetään ja vaikutetaan!

Tutustu Suomen Yrittäjien aluevaalisivustoon täällä >