6.1.2018 klo 10:32
Uutinen

Oletko jo kokeillut palkkalaskuria? Selvitä työntekijän palkkaamisen todelliset kulut

Yrittäjien palkkalaskurilla voi tarkistaa, miten vuoden alusta voimaan tulleet muutokset eläke- ja sosiaaliturvamaksuihin vaikuttavat palkanlaskuun sekä palkasta aiheutuviin sivukuluihin.

Suomen Yrittäjien palkkalaskuri on osoittautunut suosituksi apuvälineeksi työntekijöiden palkkauksen todellisten kulujen laskemisessa. Laskuriin on päivitetty vuodenvaihteessa voimaan astuneet muutokset eläke- ja sosiaaliturvamaksuihin.

Palkkalaskurilla yrittäjä voi tarkastella työntekijän palkkaamisesta todellisuudessa aiheutuvia kuluja ja se helpottaa myös yrittäjän mahdollisuuksia arvioida, kuinka paljon lisämyyntiä tarvitaan, jotta työntekijän palkkaaminen olisi kannattavaa.

Muun muassa työmarkkinoita ja työläinsäädäntöä seuraava Suomen Yrittäjien asiantuntijan Atte Rytkönen muistuttaa, että työntekijästä yrittäjälle aiheutuvat kustannukset ovat muutakin kuin työntekijän tilille maksettava nettopalkka. Työntekijän bruttopalkan lisäksi työnantajan maksut koostuvat eläkemaksusta, sosiaaliturvamaksusta, pakollisista vakuutusmaksuista sekä työttömyysvakuutusmaksusta.

Työnantajan maksettavaksi tulevat pakolliset henkilöstökulut eli ennakonpidätyksen alaiset palkat ja palkkiot sekä välittömästi palkan perusteella määräytyvät kulut kuten eläke- ja muut sosiaalivakuutusmaksut. Kokonaisuudessaan henkilöstökulut koostuvat pakollisista henkilöstökuluista sekä muun muassa vapaaehtoisesta työterveyshuollosta, koulutuksesta ja erilaisista virkistystilaisuuksista työntekijöille annettavista lahjoista.

– Lisäksi on syytä huomioida, että työehtosopimukset puolestaan määrittävät lomarahan kertymisen sekä muita sosiaalikuluja, kuten esimerkiksi perhevapaiden kulut. Lisäksi alasta riippuen työnantajalle saattaa kertyä esimerkiksi työturvallisuuteen, koulutukseen tai työvaatteisiin liittyviä kuluja. Palkkalaskuri on tarkoitettu pakollisten henkilöstökulujen suuruuden arvioimiseen ja määrittämiseen, Rytkönen kertoo.

Hahmota, onko palkkaaminen kannattavaa

Palkkalaskuri on lähtökohtaisesti tarkoitettu yrittäjille, jotka haluavat laskea esimerkiksi palkan kokonaiskustannukset ja auttaa hahmottamaan oikeaa palkanmaksua. Laskuri auttaa lisäksi selvittämään, mitkä ovat niitä kustannuksia, jotka yrittäjän on palkan lisäksi on huomioitava ja jotka työnantajaa kuormittavat.

– Palkkalaskurin avulla voi siis arvioida palkan sivukuluja sekä työntekijälle maksettavan palkan määrää, Rytkönen lisää.

Jos yrittäjä on palkkaamassa ensimmäistä työntekijää, laskuri auttaa hahmottamaan etukäteen kyseisen työntekijän palkkaamisesta tai työntekijän palkankorotuksesta aiheutuvat kokonaiskustannusten lisäykset.

– Palkkalaskuri auttaa hahmottamaan, onko työntekijän palkkaaminen kannattavaa tai mitä työntekijän palkankorotus työnantajalle kustannusten näkökulmasta tarkoittaa. Yrittäjän näkökulmasta työntekijän palkasta tai palkankorotuksesta syntyvä bruttokustannus pitää pystyä kattamaan lisämyynnillä, jotta palkkaaminen olisi yrittäjän näkökulmasta kannattavaa. Lisäksi kannattaa huomioida, että aiheutuvan bruttokustannuksen päälle tulee laskea myös mahdollinen kate ja sen päälle vielä arvonlisävero, Rytkönen selvittää.

Palkkalaskurissa käytettävät luvut ovat keskimääräisiä prosentteja.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi