Nainen maalaamassa seinää.
22.6.2022 klo 12:55
Uutinen

On kaikkien etu, että yritysten kilpailukykyä vahvistetaan

Savon Sanomien pääkirjoitussivun kolumnissa verrattiin palkansaajien ja yritysten välistä palkka- ja tukipolitiikkaa ja kysyttiin, miksi elinkeinoministeri leipoo jo uutta kilpailukykysopimusta yritysten tilanteen helpottamiseksi, kun korona-aikana yrityksiä on jo tuettu reippaasti (SS 16.6.).

On totta, että valtio tuki yrityksiä, mutta niin teki jokainen EU-maa, ja vielä huomattavasti hövelimmin kuin Suomi. Korona-aikana tehtiin poikkeuksellista maailmalaajuista elvytyspolitiikkaa ja nyt tiedämme, että vakavimman vaiheen olemme toivottavasti ohittaneet. Tilalle on tullut huomattavasti huolestuttavampi viesti yrityksiltä, ja se koskee yritysten kannattavuutta. Korona-aikana yritykset elivät säästöliekillä ja sopeuttivat toimintaansa. Lähtökohtaisesti vahvat taseet kannattelivat näiden toimien ohella yritykset pahimman ohi, mutta Ukrainan sota yhdistettynä maailmanlaajuiseen hintojen nousuun, inflaatioon, korkopaineisiin ja epävarmuuteen haastaa yrityskenttää nyt aivan toisella tavalla.

Ukrainan sota haastaa yritys-kenttää nyt aivan toisella tavalla.

Savon Yrittäjät teki korona-aikana kuusi jäsenkyselyä yritysten tilanteesta. Vaikka yrittäjien huolet olivat moninaisia korona-aikana, kannattavuudesta suuri osa maakuntamme pk-sektorista ei ollut huolissaan. Tilanne on muuttunut selvästi tämän vuoden alusta, ja näin kertovat myös Kauppakamarin ja EK:n vastaavat kyselyt. Muutos vuoden alusta on ollut nopea. Elleivät yritykset pysty nostamaan hintojaan tuotannontekijöiden ja palkkakustannusten kallistuessa, tämä rapauttaa yrityksen kannattavuutta syvemmin kuin myynnin tai kysynnän yksittäiset piikit. Yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen on pitkäjänteistä työtä. Kyse on muusta kuin yritysten taloudellisesta tukemisesta tai yritystuista, joskin verrannollisuus tärkeimpien kilpailu-maiden vastaaviin on vähintään fiksua.

Yritys vaikuttaa itse suureen osaan omasta kilpailukyvystään, mutta vähintään yhtä suuri osa tulee Suomen työmarkkinoiden ratkaisuista, tulevien vuosien palkkakehityksestä, lupaprosessien nopeudesta ja logiikasta, investointiympäristön suotuisuudesta ja maakuvasta. Tärkeää on saada uusia investointeja liikkeelle mahdollisimman pian. Olennaista on tehdä päätöksiä, joilla vahvistetaan suomalaisyritysten kilpailukykyä ja trimmataan Suomi-neito iskukuntoon. On kaikkien palkansaajien ja suomalaisten etu, että yritykset voivat hyvin.

Paula Aikio-Tallgren
Savon Yrittäjät toimitusjohtaja
Julkaistu Savon Sanomissa 22.6.2022