Postin jakeluhinnat kallistuvat jälleen kesäkuussa.
Postin jakeluhinnat kallistuvat jälleen kesäkuussa.

Paikallislehden kustantaja on helisemässä Postin hintojen kanssa – Viime vuonna kolme korotusta, kesäkuussa tulee seuraava: ”Ihan hullua”

Kustantajan mukaan Postin hinnoittelu pakottaa lopettamaan lehtiä ja leikkaamaan ilmestymistahtia.

Turun Seutusanomia kustantavan ML-Mediat Oy:n yrittäjä Mika Leinonen on tilanteessa, jossa hän ei haluaisi olla. Kustannustoiminnasta on tullut jatkuvaa Postin hinnankorotusten kanssa taistelua.

Turun Seutusanomat julkaisee saman nimistä lehteä Turun keskustan alueella sekä kaupungin länsi- ja itäosassa. Lehdellä on pitkä historia, sillä se on ilmestynyt 29 vuoden ajan. Leinonen on omistanut yrityksen 100-prosenttisesti vuodesta 2006 lähtien.

Postin jatkuvien jakeluhintojen korotusten seurauksena yritys joutui viime vuoden elokuussa lopettamaan yhden paikallisen julkaisun.

– Posti nosti jakeluhintoja viime vuonna 24,1 prosentilla. Vuoden aikana hinnat ovat nousseet noin 34 prosenttia.

Vuoden 2015 jälkeen Postin hinnankorotukset ML-Mediat Oy:n jakeluun ovat 114 prosenttia. Leinosen mukaan moni paikallislehti on jätäähätää kärsimässä. Lehtiä on lopetettu, niiden sivumääriä pienennetty ja ilmestymiskertoja vähennetty.

”Viime vuonna Posti korotti hintojaan kolme kertaa. Se tarkoitti meille 70 000–80 000 euron jakelukustannusten nousua.”

Mika Leinonen, yrittäjä

Turun Seutusanomien liikevaihto on ollut viime vuosina 750 000–800 000 euron välillä. Pelkästään jakeluun uppoaa noin 300 000 euroa.

– Viime vuonna Posti korotti hintojaan kolme kertaa. Se tarkoitti meille 70 000–80 000 euron jakelukustannusten nousua.

Seuraava korotus on jo ovella. Kesäkuun alusta alkaen Postin jakeluhinnat ilmaislehdille nousevat 9,6 prosentilla.

– Tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa. Joudumme siirtämään korotukset ilmoitusasiakkaidemme hintoihin, koska me elämme vain niillä. Muita tulonlähteitä ei ole. Ilmoittajien kipukynnys alkaa tulla vastaan, Leinonen sanoo.

Neljä sivua lisää, 40 prosentin korotus

Turkulaisyrittäjä harmittelee, että poliitikot eivät ole puuttuneet Postin toimintaan. Leinonen on yrittänyt vaikuttaa hinnoitteluun olemassa yhteydessä Postin toimitusjohtajaan ja hallintoneuvoston jäseniin. Hän on kontaktoinut myös liikenne- ja viestintäministeriä.

– Vuonna 2019 silloinen kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) lupasi vaikuttaa asiaan. Jo tuolloin paikallislehtiä oli jouduttu lopettamaan Postin hinnoittelun takia. Ministeri lupasi, että paikallislehtien tilanne nostetaan ykkösasiaksi ohi kirjepostin vähenemisen.

Asian hoitaminen jäi vuoden 2019 Postin lakon jälkeen, kun Paatero joutui eroamaan tehtävästään.

Tällä hetkellä Turun Seutusanomat ilmestyy kahdesti kuukaudessa. Tätä tiheämpi julkaisutahti ei ole Leinosen mukaan tällä hetkellä mahdollista. Posti on muuttanut viime aikoina myös painorajoja siten, että sivumäärän kasvattaminen ei ole mahdollista.

– Jos sivumäärä nousisi 24 sivusta 28 sivuun, Posti korottaa jakeluhintaa vajaalla 40 prosentilla. Se on ihan hullua.

Posti: Jokaisen tuotteen pitää olla kannattava

Posti perustelee alati kallistuvia jakeluhintoja jakelun volyymin muutoksilla.

– Osoitteellisen jakelun volyymi laskee kymmenellä prosentilla vuodessa, lehtiliiketoiminnasta vastaava johtaja Kimmo Kauranen kertoo.

Hän viittaa muun muassa yrityskirjeiden ja lehtien jakeluun. Merkittävin tekijä laskevaan kehitykseen on digitalisaatio, joka on muuttanut merkittävän osan laskuista paperisista sähköiseen muotoon.

– Jokaisen tuotteen pitää olla Postille kannattava. Emme voi subventoida eri tuotteiden välillä.

Kauranen huomauttaa, että varhaisjakelun osalta hintojen nousu on määritelty asiakaskohtaisissa sopimuksissa. Hintoihin vaikuttavat volyymin muutokset sekä palkka- ja kuljetuskustannusten muutokset.

Kesäkuun korotus ei koske tilattavia lehtiä. Syynä on valmisteilla oleva jakelutukikilpailutus.

Kesäkuussa voimaan astuva vajaan kymmenen prosentin hinnankorotus koskee Kotisuora Premiumia, jota muun muassa Turun Seutusanomat käyttää. Kyseessä on palvelu, jolla lehdet jaetaan suoraan postiluukkuun kaikkiin niihin talouksiin, jotka eivät ole kieltäneet mainosjakelua.

Kesäkuun korotus ei koske tilattavia lehtiä. Syynä on valmisteilla oleva jakelutukikilpailutus. Kyseessä on Traficomin kilpailutus, jossa kolmesti tai useammin ilmestyvien lehtien kahden päivän jakelutuki kilpailutetaan haja-asutusalueilla. Tavoitteena on taata tilatun sanomalehden toimitus kaikkialle Suomeen kaikkina arkipäivinä. Postille jäisi kilpailutuksen jälkeen velvoite jakaa lehtiä kolmena päivänä viikossa.

– Korotuksia ei tehdä hintoihin vielä, koska haluamme nähdä, miten kilpailutus vaikuttaa markkinaan, Kauranen selvittää.

Tilattavien lehtien jakeluhintoihin tehtiin kuitenkin kaksi korotusta viime vuonna. Varhaisjakelun hinnat muuttuvat Kaurasen mukaan sopimusten mukaisesti.

Posti on perustellut hintojen nousua muun muassa polttoainekustannuksilla. Viime kuukausina polttoaineiden hinnat ovat kuitenkin jopa laskeneet. Kaurasen mukaan Posti käyttää Tilastokeskuksen julkista polttoaineiden hintaindeksiä.

Kaikesta huolimatta Kauranen sanoo ymmärtävänsä kustantajien tilannetta.

– Ymmärrämme huolen todella hyvin. Käymme tiivistä vuoropuhelua kustantajasegmenttien kanssa. Meillä on yhteinen tavoite löytää kestävä ratkaisu siihen, miten voimme hillitä kustannuskehitystä.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen