Perhevapaauudistus tuli voimaan 1.8.2022. Kuva: Getty Images
2.8.2022 klo 15:30
Uutinen

Perhevapaauudistus tuo joustoja yrittäjille – ”Molemmat vanhemmat saavat tarpeeksi pitkiä ja rauhallisia jaksoja olla kotona lapsen kanssa”, yrittäjä kertoo

Hämeenlinnalainen yrittäjä Pieta Nieminen iloitsee, että lapsi syntyy perhevapaauudistuksen jälkeen. Joustot mahdollistavat perhevapaat paremmin yrittäjäperheisiin.

Perhevapaauudistus tuli voimaan elokuun alusta 2022. Se tuo joustoja yrittäjäperheisiin. Uudistuksessa lisääntyy myös erilaisten perhemuotojen tasa-arvoinen kohtelu vanhempainpäivärahajärjestelmässä.

Hämeenlinnalainen hammaslaboratorioyrittäjä ja erikoishammasteknikko Pieta Nieminen on miehensä kanssa iloinen, että uusi malli ehti tulla voimaan ennen kuin perheeseen syntyy lapsi marraskuussa.

– Aiomme vuorotella vanhempainvapaalla kolmen kuukauden pätkissä. Se ei ole liian pitkä pätkä minulle olla töistä pois, mutta molemmat saavat tarpeeksi pitkiä rauhallisia jaksoja olla kotona lapsen kanssa, Nieminen kertoo.

Uudistus tuo joustoja

Uudistuksen myötä kumpikin vanhempi saa 160 päivärahapäivän kiintiön, vanhempainrahapäiviä kertyy lasta kohden yhteensä noin 13 kuukautta.

Vanhempi voi myös luovuttaa omasta 160 päivärahapäivän kiintiöstään enimmillään 63 päivää toiselle. Loppuraskauden osalle tulee 40 päivärahapäivän mittainen raskausraha. Vanhempainrahapäiviä voi käyttää siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta.

Suomen Yrittäjät on ajanut joustavuutta yrittäjien mahdollisuuteen pitää perhevapaita, ja tämä toteutuu uudistuksessa.

– Perhevapaauudistus on yrittäjien kannalta hyvä, koska se lisää joustavuutta ja mahdollistaa sen, että yrittäjävanhemmat voivat aiempaa paremmin pitää perhevapaita. Se on hyvä paitsi perheen myös yritystoiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen kannalta, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Päivärahapäivät voi käyttää useassa osassa. Ainoastaan raskausrahakausi on yhdenjaksoinen ja tulee aloittaa 14-30 päivää ennen laskettua synnytysaikaa.

– Tämä on yrittäjille merkittävä muutos, sillä he voivat jaksottaa päivärahapäiviään joustavammin, työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén sanoo.

Vanhempainvapaalla voi olla myös osittaisesti. Tällöin kiintiöstä käytetään puolikkaita päiviä. Myös vanhempainrahan määrä on puolet täysimääräisestä.

Kannustusta tasa-arvoisempaan perhe-elämään

Niemisen perheessä entisessä mallissa yrittäjä-äiti olisi jäänyt kotiin neljästä maksimissaan kuuteen kuukauteen, jonka jälkeen isä olisi jäänyt kotiin pidemmäksi aikaa. Maksettua perhevapaata olisi ollut vähemmän.

– Mieheni on palkkatöissä, mutta vastuutehtävissä, eikä hänelle ole suoraa sijaista. Uskon, että hänenkin työnantajansa katsoo tätä järjestelyä hyvällä. Toivon, että uusi malli kannustaa miehiä jäämään kotiin ja että se tasa-arvoistaa perhe-elämää, Nieminen pohtii.

Elina Hakola