Petri Roininen tavoittelee Suomen Yrittäjien puheenjohtajuutta.
27.9.2022 klo 11:15
Uutinen

Pj-vaali: Petri Roininen veisi yrittäjäjärjestöä rohkeampaan edunvalvontaan

Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtajisto valitaan 22. lokakuuta liittokokouksessa Tampereella. Petri Roininen on ehdolla puheenjohtaksi.

Miksi haet tähän tehtävään?

Kun useampi aluejärjestö kysyi, vastasin tuumaustauon jälkeen myönteisesti. Tiivistän osaamiseni kolmeen koohon: kokemus, kasvot ja kyky. Kokemus tarkoittaa, että olen elänyt henkilökohtaisesti läpi kaikkien yrittäjyyden muotojen, yksinyrittäjästä työnantajayrittäjään ja kasvuyrittäjään. Kasvoilla tarkoitan, että puheenjohtajan pitää näkyä valtakunnallisesti. Puheenjohtajan pitää olla henkilö, joka antaa yrittäjyydelle kasvot ja rakentaa yrittäjyyden brändiä. Minulla on pelkästään Twitterissä 1,4 miljoonaa lukijaa joka kuukausi. Kyky taas tarkoittaa, että SY:n puheenjohtajan pitää pärjätä kaikissa pöydissä somemaailmasta Arkadianmäen pöytiin. Olen tehnyt sellaista työtä 32 vuotta. Olen myös ilmeisesti ainoa puheenjohtajaehdokas, joka on päätyökseen tehnyt edunvalvontatyötä. Olen 90-luvun alussa toiminut neljä vuotta asiamiehenä Suomen Konsulttitoimistojen Liitto SKOL:ssa. Tiedän, mitä edunvalvonta on käytännössä ja työnä.

Mikä on mielestäsi yrittäjäjärjestön tärkein tehtävä?

On hirveän vaikea nimetä yhtä tehtävää, koska yrittäjäkenttä on niin laaja, ja jäsenkunta odottaa erilaisia asioita. Jos pelkistetään, niin mielestäni tärkein tehtävä on vaikuttaa yrittäjyyden keskeiseen toimintaympäristöön. Sieltä nostaisin aivan erityisesti verotuksen, eläkejärjestelmän ja yritystoiminnan sääntelyn. Tehtävä on näihin asioihin vaikuttaminen siten, että yrittäjyydellä olisi mahdollisimman hyvät edellytykset toimia. 

Missä yrittäjäjärjestö on mielestäsi onnistunut hyvin ja missä on kehitettävää?

Yrittäjät on 115 000 jäsenellään suomalainen menestystarina. Jos muutamia asioita nostetaan, niin SY on puhunut aktiivisesti paikallisen sopimisen puolesta ja rakentanut hyvin aktiivisesti nykyisen johdon aikana yrittäjäjärjestön tunnettuutta. 

Mainitsen kolme kehitettävää asiaa: puheenjohtajan pitää näkyä enemmän valtakunnallisesti. Pitää olla kahden kärjen taktiikka: puheenjohtaja ja toimitusjohtaja puhuvat silloin, kun puhutaan isoista yrittäjyyden asioista. Toiseksi SY voisi tuoda verorakenteeseen rohkeampia uusia ehdotuksia. Kolmanneksi SY:n hallitustyötä pitäisi kehittää ammattimaiseen suuntaan sekä jakaa varapuheenjohtajille vastuuta ja roolitusta.

Jos sinut valitaan, mihin suuntaan viet yrittäjäjärjestöä?

Tavoitteeni on, että järjestöstä tulee vieläkin kiinnostavampi erilaisille yrittäjille, että se kattaisi koko polun alkaen yksinyrittäjästä. Yrittäjillä on monet kasvot, niin myös SY:llä.

Toiseksi yrittäjäjärjestön pitäisi olla edunvalvonnassa vieläkin rohkeammin ehdotuksia tekevä. Elämme jo haastavia aikoja ja ne jatkuvat. Nyt edunvalvonnassa on sen aika, että tehdään rohkeita, innovatiivisia ratkaisuehdotuksia. Suomen on pakko tehdä joitain asioita toisin, ja me voimme olla se taho, joka tuo ratkaisuehdotuksia.

Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa omassa yrittäjyydessäsi?

Hyvin tärkeä asia on ollut sinnikkyys. Olen kohdannut hyvin paljon vaikeuksia ja myös epäonnistunut. Sinnikkyyden merkitystä en voi vähätellä. Toinen tärkeä asia on oikeat kumppanit. On hirveän tärkeää, kenen kanssa tekee yhteistyötä eri muodoissa. Myös sen olen oppinut omista virheistäni. Kolmas on lisäarvo. Aina pitää miettiä, tekeekö yritykselle ja asiakkaalle lisäarvoa. Pitää aina muistaa se, että niin yritys kuin vaikkapa järjestö on olemassa sitä varten, että se tuottaa jollekin toiselle hyvää.

Petri Roininen

Ikä: 58

Oma yritystoiminta: Ollut omistamassa ja rakentamassa kymmentä yritystä, joista pisimmälle ehtinyt kiinteistösijoitusyhtiö Investors House. Investors Housen toimitusjohtaja, hallituksen jäsen.

Luottamustoimet yrittäjäjärjestössä: Kasvu- ja kansainvälisyysvaliokunnan puheenjohtaja.

Puheenjohtajaehdokkaiden yhteisen vaalitentin voit katsoa tästä.

Toimitus
Toimitus