2.2.2017 klo 08:41
Uutinen

Pk-yrityksillä merkittävät kasvutavoitteet Länsi-Suomessa (Länsi-Suomi)

ELY-keskukset rahoittavat pk-yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä edistäviä hankkeita osana Team Finland -verkostoa neljällä suuralueella Hämeen (Etelä-Suomi), Etelä-Savon (Itä-Suomi), Keski-Suomen (Länsi-Suomi) ja Pohjois-Pohjanmaan (Pohjois-Suomi) ELY-keskuksissa. Länsi-Suomen suuralueeseen kuuluvat Keski-Suomen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnat.

Vuoden 2016 rahoituksen kokonaiskysyntä oli hieman edellisvuotta hiljaisempi. Myönnetty rahoitus kohdistui erityisesti uudistumista, kasvua ja kansainvälistymistä tavoittelevien mikro- ja pk-yritysten investointi- ja kehittämishankkeisiin. Niissä on painotettu toimialan tavanomaisten investointien sijaan alan uusinta teknologiaa sekä yrityksen liiketoiminnan muuta merkittävää uudistumista sekä kehittämistä, kuten tuotteiden ja palveluiden kehittämistä ja kansainvälistymistä. Yleiset toimintaympäristön haasteet vaikuttavat myös uusien kehityshankkeiden käynnistymiseen.

Lisää aktiivisuutta yrityksiltä kaivattaisiin etenkin vähähiiliseen talouteen kytkeytyviin tuotekehityshankkeisiin sekä kansainvälistymiseen liittyvissä ponnisteluissa, joihin on hyvin rahoitusta saatavissa.

Länsi-Suomen alueella vuonna 2016 rahoitusta haettiin 433 hankkeeseen yhteensä 37,6 milj. euroa. Siitä yrityskohtaisia kehittämishankkeita oli 426 kpl ja haettu avustusmäärä 37,3 milj. euroa. Toimintaympäristön kehittämisavustusten osuus oli 7 kpl ja haettu avustusmäärä 0,3 milj. euroa.

Avustuksia vastaavasti myönnettiin vuonna 2016 yhteensä 27,3 milj. euroa, joka jakaantui seuraavasti:

Yrityksen kehittämisavustukset 369 kpl 27,0 milj. euroa
Toimintaympäristön kehittämisavustukset 3 kpl 0,2 milj. euroa

Yrityskohtaisiin hankkeisiin myönnetty rahoitus kohdistui investointeihin (50 %) ja kehittämishankkeisiin (50 %). Kehittämiseen myönnetty osuus jakaantui kansainvälistymishankkeisiin (50 %), tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen (42 %) sekä muihin toimenpiteisiin (8 %), kuten haastavien hankkeiden valmisteluun. Toimintaympäristötukea on myönnetty kehittämishankkeisiin, joilla haetaan mm. uusia ratkaisuja pk-yritysten alihankintaverkostojen toimintaan.

Yritykset tavoittelevat hankkeilla vaikutuksiltaan lähes 820 milj. euron liikevaihdon kasvua ja 2700 uutta työpaikkaa. Toimialoista merkittävimpiä ovat metallituotteiden sekä koneiden ja laitteiden valmistus, joihin kohdistui lähes 30 % myönnetystä rahoituksesta. Näiden toimialojen osuus rahoituksesta on Länsi-Suomessa ollut perinteisesti merkittävä.

Yritykset kehittivät aktiivisesti toimintaansa myös yritysten kehittämispalveluiden avulla. Analyysi- ja konsultointipalveluiden sekä pitkäkestoisten johtamisvalmennusten kautta yritykset varmistivat tulevaisuuden kasvusuunnitelmiaan.

Lisätietoja:
Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin, puh. 0295 024 594

Yksikön päällikkö Taina Lommi, puh. 0295 024 960

Alueelliset ELY-keskukset ja yritystukien alueelliset asiantuntijat

Liitteet:

ELY-keskuksen rahoitustilastot 1.1.2016 – 31.12.2016

Diakooste rahoituksesta 1.1.2016 – 31.12.2016