Porvoon Yrittäjät hallitusseminaari 12.2.2022 Nybergs Varpet
13.2.2022 klo 13:16
Uutinen

Porvoon Yrittäjien hallitusseminaari

Porvoon Yrittäjien koko 13-henkinen hallitus kokoontui lauantaina 12.2.2022 Nybergs Varpetille Porvoon saaristoon suunnittelemaan alkanutta vuotta.

Valiokunnat työstivät omia toimintasuunnitelmiaan ja tavoitteitaan. Samalla kirkastettiin ajatuksia vaikuttamistyöstä.

Ryhmätöissä ideoitiin ja suunniteltiin tapahtumia, joita on näillä näkyminen luvassa tälle vuodelle runsaasti. Tapahtumien osalta parin hiljaisemman vuoden jälkeen, vuodelle 2022 on luvassa jokaiselle kuukaudelle vähintään yksi oma tapahtuma. Myös yhteiset jäsenmatkat nostettiin tapahtumalistalle.

Tiivis 10-tuntinen päivä sisälsi myös elämyksiä. Hallituslaiset pääsivät puolen tunnin Hovercraft-risteilylle Orrbyn ja Äggskärinselälle Kråkö Bryggerin Robert Häggin kipparoimalla ilmatyynyaluksella.

Päivä päättyi alueellisesti valittavan Vuoden yksinyrittäjä ja valtakunnallisen Vuoden Nuori Yrittäjä ehdotusten työstämiseen.

Suunnitelmista ja tapahtumista tulossa lisätietoa myöhemmin.

Gunilla Söderholm, Pontus Palmqvist, Sakari Vehkala ja Hanna Virtanen ideoimassa vuotta 2022.
Asiantuntijajäsen Topi Haapanen Posintrasta kertoi muun muassa Posintran vuoden hankkeista. Maria Kantola ja Marina Nyberg kuuntelevat.
Porvoon Yrittäjien puheenjohtaja Patrik Björkman piti hallituksen jäsenen kiireisinä kokom päivän ajan.
Café Cabriole piti huolta siitä, että hallituslaisille ei tullut nälkä.
Hovercraft-risteilyllä Porvoon saaristossa. Jää kantoi vielä Orrbyn selällä.
Ulompana Äggskärinselällä oli jo avovettä.
Roberg Hägg Kråkö Bryggeristä toimi ilmatyynyaluksen kipparina.
Jokainen uskaltautui ilmatyynyaluksen kyytiin vaikkakin alussa jotain saattoi hieman jännittää..
Porvoon Yrittäjien hallitusseminaari pidettiin Nybergs Varpetilla.