18.4.2018 klo 18:57
Uutinen

Puheenjohtaja tentissä: Mari Laaksonen uskoo yhteistyön ja verkostojen voimaan

Vuoden alusta Helsingin Yrittäjien ruoriin tarttui nuori järjestökonkari, siivousalan yrittäjä Mari Laaksonen. Järjestön uusi puheenjohtaja ja CleanMarin Oy:n omistaja on tehnyt innolla töitä helsinkiläisen yrittäjyyden eteen järjestössämme jo vuodesta 2010. Laaksonen on muun muassa taistellut järkevien pysäköintiratkaisujen puolesta, edistänyt kaupungin kanssa kivijalkayrittäjien näkyvyyttä turistien parissa ja järjestänyt yrittäjille mahdollisuuksia kouluttautua, virkistäytyä ja luoda tärkeitä verkostoja järjestön tapahtumissa.

Mari Laaksonen, mikä järjestötoiminnassa sykähdyttää?

”Kokonaisuudessaan järjestömme on Suomen suurin elinkeinoelämän järjestö. Me luottamushenkilöt edustamme jopa 115 000 jäsenyritystä. On upeaa olla mukana vaikuttamassa helsinkiläisten pienten ja keskisuurten yritysten edunvalvontaan ja toimintaedellytyksiin juuri pääkaupungissamme. Mitä suurempi joukko meitä on, sitä enemmän viestiämme kuullaan ja järjestömme sanalla on painoarvoa.”

Mikä on ikimuistoisin hetki yrittäjäjärjestön toiminnasta?

”Ehdottomasti vuosi 2009. Suurella ilolla ja ylpeydellä otin vastaan Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä -palkinnon. Aluejärjestömme puheenjohtajana toimi tuolloin Pentti Rantala ja toimitusjohtajana Anssi Kujala. Nuo kaksi herrasmiestä pitivät minulle hätkähdyttävän hienon palkintopuheen Yritystä Stadiin! -tapahtumassa ja luovuttivat upean tunnustuksen. Olen hyvin kiitollinen vielä tänäkin päivänä tuosta ikimuistoisesta hetkestä.”

Miltä näyttää helsinkiläinen yrittäjyys ja yrittäjäjärjestö viiden vuoden päästä?

”Yrittäjyyden arvostus on noussut vahvasti. Uskon, että kaupunkimme päättäjät ymmärtävät yrittäjien luovan työpaikkoja, lisää palveluita ja näin ollen lisää verotuloja kaikille kaupunkilaisille. Meidän yrittäjien tehtävä on välittää tietoa ja käydä keskustelua päättäjien kanssa ja muun muassa lausunnoilla ottaa kantaa kaupungin suunnitelmiin.

Viiden vuoden kuluttua yrittäjäjärjestömme jäsenmäärä on varmasti kasvanut ja olemme saaneet aktivoitua uusia nuoria yrittäjiä mukaan toimintaamme.”

Minkälainen on unelmien Helsinki?

”Unelmien Helsinki on urbaani, toimiva sekä eläväinen kaupunki. Itämeren kiinnostavin pääkaupunki, joka muuttuu ja pysyy ajan hengessä kiinni asukkaiden ja yrittäjien tarpeiden mukaan. Paikka, jossa on suurkaupungin tuntua ja luonnonrauhaa.

Unelmien Helsingissä kaikilla on töitä ja toimeentuloa. Lapsista ja vanhuksista pidetään huolta. Unelmien Helsingissä ei ole ruokajonoja.”

Minkä neuvon antaisit yrittäjyydestä haaveilevalle?

”Usko itseesi ja toteuta haaveesi. Epäonnistumisen riski on aina olemassa, mutta muista, ettei kenenkään menestyminen ole toiselta pois. Ota yhteyttä esimerkiksi kaupungin yritysneuvojaan, esittele liiketoimintasuunnitelmasi, selvitä mitä vastuita ja velvoitteita yrittäjältä vaaditaan. Kaupallista oma osaamisesi.

Verkostoituminen on tärkeä osa yrittäjyyttä – siihen kannattaa käyttää aikaa ennen yrityksen perustamista ja sen jälkeen. Muilta yrittäjiltä saa tukea ja neuvoja tilanteisiin, joita he ovat jo kohdanneet omalla yrittäjäpolullaan.”

Mari Laaksonen, Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja

Olen toiminut yrittäjänä… 17 vuotta.
Perheeseeni kuuluu… puolisoni Jouko, jonka kanssa yhteistä matkaa on kuljettu onnellisesti jo 23 vuotta.
Jos en olisi yrittäjä, olisin… todennäköisesti töissä jossain palveluammatissa missä tapaisin ihmisiä. Sosiaalisena ihmisenä sitä kaipaa elämää ja ihmisiä ympärille. Hiljaisessa toimistossa tuskin viihtyisin.
Vaihdan vapaalle… mökkeilemällä ja matkustelemalla perheen ja ystävien kanssa. Elämä on elämistä varten – työ on vain yksi osa sitä. Enjoy life – every day!

>> Ota Mariin yhteyttä:

Mari Laaksonen, Puheenjohtaja, Helsingin Yrittäjät ry
p. 040 578 0189
mari.laaksonen (at) yrittajat.fi

Teksti: Jaana Tihtonen
Kuva: Niina Stolt