Arto Rastas
16.6.2022 klo 07:30
Uutinen

Ravintoloitsija Rastaasta tehtiin Tampeeen Kukkaispormestari

Jo 39. kertaa valittu Tampereen Kukkaispormestari vuosimallia 2022 on ravintoloitsija Arto Rastas. Tampere Tunnetuksi ry:n puheenjohtaja Erika Hildénin mukaan Arto Rastas edustaa Tampereen ravintolayrittäjien kärkeä ja on toiminut vaikeina aikoina omien ravintoloidensa pyörittämisen lisäksi alan äänitorvena julkisuudessa.

Arto Rastas on junantuoma, sillä alun perin hän on kotoisin Lapista. Kipinä kokkaamiseen sai alkunsa jo 14-vuotiaana Napapiirin Shellin keittiöstä. Ravintoloitsijana Rastas teki debyyttinsä vuonna 2007, jolloin hän avasi Tampereelle kovasti tunnustusta saaneen Hella & Huone -ravintolan. Nimeä mies oli saanut jo aiemmin. Hän muun muassa voitti Nuorten kokkien maailmanmestaruuden 2005. Sittemmin ravintoloita on tullut perustettua useampia niin Tampereelle kuin Helsinkiinkin.

Euroopan suurin kattoterassi syntyi keskelle pandemiaa

Rohkea, tarmokas ja ennakkoluuloton. Siinä kolme sanaa, jota palkintoperusteissa Rastaaseen yhdistettiin. Eipä perusteetta. Hyvä esimerkki tästä on Periscope-ravintolan kattoterassin laajennus, joka avattiin kauppakeskus Ratinan katolle keskellä kiivainta pandemiaa. Euroopan suurin kattoterassi oli valtava riski, mutta siitä on tullut yksi kesä-Tampereen suosituimmista vetonauloista.

– Kuluneiden parin vuoden jälkeenkin Rastaalla riittää uskoa ja energiaa investoida tulevaan kukoistavassa kaupunkikeskustassamme, Erika Hildén huomauttaa.

Tamperetta on helppo rakastaa

Arto Rastas näkee kotikaupungissaan Tampereessa paljon samoja piirteitä kuin itsessäänkin: rohkeutta, uskoa itseen ja tarmokasta suunnannäyttäjää.

– Tampere on helposti lähestyttävä kaupunki, jota on helppo rakastaa, hän summaa.

Kaupungin elinkeinoelämän merkittävistä vetovoimatekijöistä Rastas nostaa esiin Nokia Arenan siellä pidettävine tapahtumineen. Äskettäin päättyneet jääkiekon MM-kisat olivat hyvä esimerkki, mutta toisaalta Tampereen suvi vasta taputeltiin käyntiin niillä.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 14.6.2022

Kuva: Antti Kulmanen