14.5.2018 klo 11:22
Uutinen

Ravintolat pettyivät alkoholin ulosmyyntiin – ”pulloakaan ei ole myyty”

Ylen mukaan alkoholin ulosmyynti ei ole noussut asiakkaiden suosioon.

Maaliskuussa voimaan tullut uusi alkoholilaki mahdollisti ravintoloille korkeintaan 5,5 prosenttisten juomien ulosmyynnin.

Ylen uutisen mukaan alkoholin ulosmyynti on kuitenkin jäänyt vähäiseksi.

Valvira on myöntänyt luvan noin 300:lle Suomen 8 400 anniskeluluvallisesta ravintolasta. Ulosmyynti vaatii vähittäismyyntiluvan.

– Jää nähtäväksi, onko se oikea bisnes ravintoloitsijalle. Ravintoloilta on kuulunut sellaista viestiä, että alkoholijuomien vähittäismyynti asiakkaille on ollut hyvin vähäistä, sanoo Valviran ryhmäpäällikkö Kari Kunnas Ylelle.

Saman vahvistaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen.

– Ravintoloiden kiinnostus alkoholin ulosmyyntiin on toistaiseksi ollut pientä. Se ei ole ollut mikään hittituote, Lehikoinen toteaa Ylelle.

– Yksi ravintoloitsija sanoi, että pulloakaan ei ole myyty.

Lahtelaisravintola Tirra kuuluu luvan hakijoiden joukkoon.

– Meillä on myynnissä laaja olutvalikoima, johon kuuluu myös harvinaisempia erikoisoluita. Haluamme tarjota mahdollisuuden ostaa niitä myös kotiin, yrittäjä Antti Sirvo kertoo Ylen haastattelussa.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi pitää uudistusta kuitenkin tärkeänä

– Tietenkään pieni ravintola ei pärjää kauppaketjun tehokkuudelle ja hinnoille. On kuitenkin iso uudistus, että ravintolat saivat oikeuden ulosmyyntiin tasavertaisesti kaupan kanssa, Lappi toteaa.

– Odottaisin, miltä tuleva kesä tulee ulosmyynnin osalta näyttämään.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto