22.6.2021 klo 10:13
Uutinen

Rebuild Business kehittää kannattavuutta ja auttaa omistajanvaihdoksissa

Etelä-Savossa panostetaan seuraavan kahden vuoden aikana siihen, että yritykset saadaan koronapandemian jälkeen takaisin kannattaviksi ja että yrityksille saataisiin uusia jatkajia. Työtä tehdään Rebuild Business -hankkeen kautta.

Hankkeessa yritysneuvojana juuri aloittanut Pasi Laitinen kertoo eteen tulleen jo monenlaisia tarinoita.

-Mikkelin seudun yrittäjillä on aito huoli siitä, ettei yritykselle löydy jatkajaa, Laitinen kertoo.

Hanketyön yhtenä tavoitteena on tukea luopuvia yrittäjiä jatkajien hakemisessa, yrityskaupan prosessissa ja toiminnan siirtämisessä jatkajalle. Jatkava yrittäjäkin saa tukea yrityksen ostamiseen liittyvissä asioissa.

-Omistajanvaihdosten lisäksi autamme myös varautumaan liiketoiminnan häiriötilanteisiin uusien liiketoimintamallien kehittämisellä ja lisäämällä tietoisuutta eri ratkaisumahdollisuuksista, jotta kannattavuus pysyy hyvällä tasolla ja kilpailukyky ja muutosjoustavuus paranevat, Laitinen jatkaa.

Laitinen on itse toiminut aiemmin mm. Coca-Cola Suomen ja VIP Juicemakerin toimitusjohtajana. Konkurssikokemustakin matkalla on ollut, kun lääketieteen serialisointialalla toiminut Service Point Kuopio Oy vietiin konkurssiin vuonna 2020. Vuodesta 2005 Laitinen on toiminut myös hirvensalmelaisen Ravintola Kissakosken osakkaana.

-Asiakastilanteissa lähden aina siitä, että ensin kuunnellaan asiakasta. Tästä asiat lähtevät purkautumaan.

Rebuild Business -hanke voi auttaa Sinua, joka:

  • haluat kehittää liiketoimintaa, kannattavuutta ja huolehtia yrityksen myyntikunnosta, vaikka omistajanvaihdos ei olisikaan vielä ajankohtainen
  • suunnittelet yritystoiminnasta luopumista
  • harkitset yrittäjäksi ryhtymistä
  • harkitset yritystoiminnan kehittämistä tai laajentamista yritysoston kautta

Kun otat yhteyttä, käymme läpi yrityksesi tilanteen, sparraamme liiketoiminnan ja erityisesti sen kannattavuuden kehittämisessä, suunnittelemme hallitun yritystoiminnasta luopumisen ja opastamme ostajakandidaattien hakemisessa. Neuvomme myös arvonmäärityksessä, yrityskaupan mahdollisissa yritysjärjestelyissä ja verotuksessa sekä ja ohjaamme edelleen erityisasiantuntijoiden luo tarpeen mukaan.

Työtä kanssasi tekevät:

Mikkelissä
Pari Laitinen p. 040 837 6257, pasi.laitinen@mikseimikkeli.fi
Kirsi Mättölä p. 0440 361 606, kirsi.mattola@mikseimikkeli.fi

Savonlinnassa
Katja Remes p. 044 417 4960 katja.remes@savonlinna.fi
Piia Soikkeli p. 044 241 7303 piia.soikkeli@savonlinna.fi
Juhani Rouvinen p. 040 070 4624 juhani.rouvinen@savonlinna.fi

Hanke jatkuu 31.8.2023 saakka ja sitä rahoittaa Etelä-Savon Maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahaston tuella.

Hankkeen tiedot ja lisää hankkeesta.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksein kesä

Mikkelin yrityspalvelut ovat loma-aikana saatavilla arkisin klo 9–16 numerossa 010 340 3080. Henkilöstömme yhteystiedot ja ajankohtaiset asiat löydät verkkosivuiltamme osoitteessa: www.mikseimikkeli.fi

Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus palvelee normaalisti numerossa 050 350 2055. Voit varata ajan Uusyrityskeskukseen myös nettiajanvarauksella osoitteessa: www.mikkelinuusyrityskeskus.fi

Mikkelin matkailuneuvonta palvelee maanantaisin klo 11–17 ja tiistaista perjantaihin klo 10–17 Maaherrankadun toimipisteessä, numerossa 044 794 5669 ja verkossa www.visitmikkeli.fi

Lähde mukaan kesäretkillemme Saimaan järviluonnon ja parhaiden nähtävyyksien äärelle Hop On Hop Off -matkoilla. Retket ja liput osoitteessa: https://www.visitmikkeli.fi/saimaa-hoponhopoff