Rekka Group
11.12.2021 klo 18:00
Uutinen

Rekka Group vapautti itsensä perinteisestä kuljetusalan muotista ja aikoo valloittaa maailmaa kilometri kerrallaan!

”Kuljetusala on jo liian pitkään kärsinyt possumunkin muotoisesta muotista. Siitä, että rekkakuskin on oltava ukko, jonka vitamiinit tulevat hillosta. Siitä, että ollakseen ammattitaitoinen, laadukas ja vakavasti otettava yritys, on oltava mitäänsanomaton. Siitä, ettei kuljetusalan tarvitse katsoa tulevaan, vaikka muu maailma on jo siellä.”, näin kuvailee Rekka Group kuljetusalaa.


Tahto vapauttaa itsensä tästä muotista oli taustalla, kun kaksi kuljetusalan yritystä K-S Bulk Oy ja SFK Kuljetus Oy fuusioituivat joulukuussa 2021 ja syntyi aivan uusi yritys, joka rikkoo perinteisiä rajoja jo nimellään. Rekka Group on lähtenyt rohkeasti rakentamaan uutta brändiään humoristisella, mutta silti vakuuttavalla otteella ja kutsuu mukaan kaikki, jotka ajavat mieluummin etupenkillä kuin istuvat takana.

– Uutta brändiä on rakennettu rinta rinnan yrityksen uuden strategian kanssa. Me uskomme että kasvu lähtee ennen kaikkea henkilöstöstä, siksi ihmiset yrityksen takana ovat vahvasti ja aidosti mukana kaikessa tekemisessä, kertoo toimitusjohtaja Heikki Virtanen.

Rekkojen kuvien sijaan yrityksen nettisivuilla vilahtelee kuljettajien elämän makuisia hetkiä työstä ja elämästä. Rekka Group panostaa siihen, että ihmiset kokevat työssään merkityksellisyyttä, arvostusta, välittämistä ja yhteisöllisyyttä.

Tavoitteet ovat korkealla

Rekka Group aikoo tuplata liikevaihdon kolmessa vuodessa ja pyrkii hiilineutraalisuuteen vuoteen 2030 mennessä. Tahto on myös kansainvälistyä lähitulevaisuudessa.

– Matka ei tule varmasti olemaan helppo, mutta tahtoa löytyy. Kalustoa uusitaan, ajojen päästöjä mitataan, henkilöstöä koulutetaan ja asiakkaiden kanssa käydään vahvaa vuoropuhelua jatkuvasti paremman huomisen eteen. Eihän sitä kukaan kasva mihinkään ilman asiakkaita, siksi asiakaskokemus, turvallisuus, laadukas työnjälki ja ennen kaikkea toimitusvarmuus ovat meidän alan vahva perusta kaikelle tekemiselle, kertoo Virtanen.

Ensi vuonna 7 uutta rekkaa saa Rekka Groupin uudet brändivärit.

– Saattaa mennä jokunen vuosi, kun kuljemme vielä rintarinnan tienpäällä vanhan ja uuden brändin kanssa, sillä rekkojen maalailu ei ole sitä halvinta lystiä, Virtanen päättää.