Isännöinti
Isännöintialan yrittäjä haluaa paikata "isännöitsijätrauman" vaikutuksia. Kuva: Getty Images

Roosa Nieminen taistelee omalla yrityksellään ”isännöitsijätraumaa” vastaan – ”Se on jäänyt ihan syystä”

Isännöitsijän alalle on tunkua. Tämä on tuttua myös Yade Suomi Oy:n Roosa Niemiselle, joka perusti oman isännöintialan yrityksensä nelisen vuotta sitten.

Energiatekniikan diplomi-insinööriksi opiskellut Roosa Nieminen työskenteli viisi vuotta energia-alan tehtävissä, kunnes päätti vaihtaa alaa. Tällä hetkellä hän on Yade Suomi Oy:n ainoa omistaja.

– Omat huonot kokemukseni isännöinnistä saivat perustamaan oman toimiston, hän kertoo.

Nieminen kutsuu näitä huonoja kokemuksia ”isännöitsijätraumaksi”, joka on tuonut monesti tummia pilviä alan ylle. 

– Sellainen on vallalla edelleen. Monelle asiakkaalle on jäänyt isännöitsijätrauma ihan syystä, taustalla on huonoja kokemuksia. Tällaisesta traumasta hyvää palvelua tarjoavat yritykset sitten kärsivät. Uskon, että tätä traumaa saadaan hiljalleen käännettyä parempaan päin, Nieminen jatkaa. 

Huonot kokemukset ovat Niemisen mukaan syntyneet ennen kaikkea huonoista asiakaspalvelukokemuksista ja heikosta laadusta. Isännöitsijää ei välttämättä tavoita silloin kuin tarvitsisi ja palvelu voi olla töykeää.

Nieminen huomasi tämän itse ollessaan taloyhtiön hallituksessa.

– Siinä näki, miten moni asia voisi olla eri tavalla tällä alalla. Välillä taloyhtiöiltä unohtuu se tosiasia, että toimistolla on todella paljon väliä ja sen vaihtamisella on merkitystä. Joskus isännöitsijää vaihdetaan toimiston sisällä, mikä voi auttaa tai sitten ei.

Eräässä tapauksessa isännöitsijä vaati, että lattiakaivon vaihto tehdään osakkaan kustannuksella, koska isännöitsijän mukaan korjaustarve oli aiheutunut osakkaan tekemästä remontista.

– Isännöitsijä käytti esimerkkinä täysin laadutonta asiantuntijaa. Kun yritin keskustella asiasta, en saanut mitään perusteita päätöksen tueksi. Vastaus oli lähinnä diktaattorimainen. Ostin oman asiantuntijan, jonka mielipide oli perusteltu ja vastakkainen isännöitsijän kanssa. Tämän jälkeen isännöitsijä hankki vielä kolmannen asiantuntijan, joka oli oman asiantuntijani puolella. Lopulta lattiakaivon hajulukko saatiin korjattua 20 euron varaosalla, Nieminen kertoo.

Roosa Nieminen.

Omassa yrityksessään Nieminen on halunnut parantaa myös viestintää, jossa hän on huomannut puutteita monen isännöitsijätoimiston kohdalla.

– Isännöitsijän ja hallituksen yhteinen tehtävä on luoda taloyhtiöön tietynlainen toimiva kulttuuri, sellainen, ettei esimerkiksi tietoa pimitetä koskaan osakkailta. Me olemme lähteneet siitä, että taloyhtiön hallitus hyväksyy aina laskumme, Nieminen kertoo.

Osaajapulaa vastaan omalla koulutuksella

Taloussanomat uutisoi äskettäin isännöintialan vetovoimaisuudesta. Alalle tulevia saattaa houkutella verrattain lyhyt koulutus ja kilpailukykyinen palkka, joka voi monessa tapauksessa olla noin 4000 euroa.

Isännöitsijän tehtäviin voi tavallisesti pätevöityä 1–1,5 vuotta kestävän isännöinnin ammattitutkinnon kautta. Tutkintoon sisältyy talotekniikan ja rakennusalan perusteiden opintoja sekä työssä oppimista. Mahdolliset jatko-opinnot suoritetaan työn ohessa.

Niemisen yritys on aina kouluttanut jokaisen työntekijänsä itse. Näin se on välttynyt alaa piinaavalta osaajapulalta.

– Meillä kaikki työntekijät ovat alanvaihtajia. Emme ole koskaan palkanneet ketään, joka olisi ollut valmiina tällä alalla.

– Yksi syy on se, että haluamme hyviä tyyppejä. Kouluttamalla itse voimme valita laajemmasta massasta. Varmistamme, että työtavat ja prosessit ovat laadukkaita. Sen varmistaminen voisi olla hankalampaa jonkin sellaisen kanssa, joka on tehnyt vuosia asioita tietyllä tavalla.

Yaden koulutus perustuu työssä oppimiseen sekä sisäisiin koulutuksiin. Intensiivinen harjoittelujakso kestää vuoden. Työntekijä aloittaa työskentelyn osittain itsenäisesti puolen vuoden jälkeen.

Pauli Reinikainen