13.2.2017 klo 19:46
Uutinen

Rose-Marien ideoista syntyi Ideoix

Rose-Marie Backström kehitti uuden Ideoix-palvelun kohtauspaikaksi yrittäjille, yrityksille ja idearikkaille kansalaisille. – Voidaan kutsua sitä myös ratkaisujen joukkoistamissovellukseksi, Backström kuvailee.

– Olen Sipoosta ja toiminut noin 20 vuotta yrittäjänä. Olen sitä mieltä, että maamme on täynnä kekseliäitä ja luovia ihmisiä, ja valtava voimavara jää meiltä yrittäjiltä ja yrityksiltä käyttämättä, Rose-Marie Backström sanoo.

Hänen mielestään suomalaiset yrittäjät ja yritykset voisivat hyödyntää tätä voimavaraa esimerkiksi ongelmien ratkaisuun, innovaatioissa, suunnitteluun ja kehityksessä eri aloilla!

Miten Ideoix-palvelu sitten toimii?

Yritykset julkaisevat sivustolla tehtävän tai pähkinän ratkaistavaksi sekä ilmoittavat työkorvauksen suuruuden tai muun palkinnon, joka jaetaan henkilölle tai tiimille, joka on parhaiten auttanut yritystä asian ratkaisussa tai kehittämisessä.

Vastaukset ohjautuvat sivustolta suoraan yritykselle ja yritys on itse vastuussa siitä, että luvattu palkkio toimitetaan ratkaisijalle.

Tällä hetkellä sivustolla etsitään muun muassa t-paidan ideoijaa käsityöoluisiin liittyvälle yritykselle, kuvauspaikkaa rock-videolle ja mottoa promootiofirmalle.

Sivustolle myydään ilmoitustilaa joko 2–6viikon pakettina.

– Jos ei ”kuka vaan” voi helposti tuoda omaa osaamistaan esille, tuijottamatta koulutusta, ikää tai sukupuolta, voimme olla varmoja, että monet timanttiset ideat ja ratkaisut jäävät pimentoon, Rose-Marie Backström sanoo.

toimitus@yrittajat.fi