Saa tehdä työtä, jota rakastaa

Toiminimi Mokomian yrittäjä Mia Turunen uskoo, että intohimo ja palo käsitöihin näkyvät myös työn jäljessä.

Joensuulainen Mia Turunen tekee toiminimellä Mokomia sisustus- ja kodintekstiilejä, koruja ja erilaisia kestotuotteita.

– Oma tuotemerkki viehätti jo nuorena, kertoo Turunen, joka on koulutukseltaan sekä vaatetusartesaani että sairaanhoitaja.

Turuselle käsityöt ovat aina olleet intohimo.

– Olen aina tykännyt tehdä käsilläni. Pari vuotta sitten ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Vuonna 2020 perustin toiminimen ja pienen verkkokaupan.

Viime syksynä Turunen jäi virkavapaalle työskenneltyään sairaanhoitaja noin 20 vuotta. Nyt hän tekee kokopäiväisesti töitä omassa yrityksessään. Päätökseen vaikuttivat osaltaan myös hoitoalan hektisyys ja lisääntynyt työn määrä.

Työtä on toki riittänyt myös oman yrityksen kanssa, ja monia uusia asioita on joutunut opettelemaan.

– Tämä on vaatinut paljon työtä, mutta viehätys onkin siinä, että saa tehdä työtä, jota rakastaa, Turunen toteaa.

Esteettisyys ja käytettävyys tärkeää

Uusien tuotteiden suunnittelussa Mia Turuselle ovat tärkeitä visuaalisuus ja esteettisyys mutta myös se, että tuotteita on hyvä käyttää.

Mokomian tuotteet ovat tunnistettavissa mustista yksityiskohdista eli ”mustasta langasta”, jolla luodaan kontrastia muuten värikkäisiin tuotteisiin.

– Tykkään väreistä mutta en mistään riemunkirjavasta. Tyylini on selkeää, ja lempivärini musta näkyy monissa tuotteissa.

Turunen aloitti käsitöiden valmistuksen suosikkimateriaalistaan pellavasta. Ensimmäisenä valikoimaan tulivat koristetyynynpäälliset sekä niiden hukkapaloista tehdyt meikkipussit ja hiusdonitsit.

Sen jälkeen alkoivat korukokeilut, ja sittemmin koruista onkin tullut yksi Mokomian suosituimmista tuoteryhmistä.

– Tavoitteenani on tehdä pitkäikäisiä tuotteita, ei mitään kertakäyttötavaraa. Yritän pitää myös materiaalihävikin mahdollisimman pienenä, Turunen kertoo arvoistaan käsityöyrittäjänä.

Pellavan lisäksi Turunen käyttää materiaaleina esimerkiksi nahkaa, puuvillaa ja koruissa luonnonkiveä.

Suunnitelmia ja haaveita tulevasta

Joulusesonki on käsityöalalla yleensä vuoden kiireisintä aikaa, ja sen on saanut huomata myös Mia Turunen.

Kiireisen joulunalusajan jälkeen hän on alkanut valmistautua tuleviin haasteisiin. Suunnitelmissa on esimerkiksi osallistua Helsingin kädentaitomessuille maaliskuun alussa.

Ajatuksissa on verkkokaupan uudistaminen, ja suunnitteilla on myös uusia tuotteita. Turunen on kokeillut valmistaa kynttilöitä soija-, kasvi- ja mehiläisvahasta.

– Haluan poiketa massasta, joten pitää kehitellä kynttilöihinkin jokin oma juttu – persoonallinen juju, Turunen suunnittelee.

Pidemmällä tähtäimellä Mia Turusen tavoitteena on saada käsityöyrityksen toiminnasta taloudellisesti kannattavaa. Pitkäaikainen haave on ollut myös oma lifestyle-putiikki.

TEKSTI JA KUVAT: Katariina Vartiainen