17.2.2017 klo 08:02
Uutinen

Sääntelyn purku kasvattaa palkkasummaa

Sääntelyn purku hyödyttää niin yrityksiä kuin niiden työntekijöitäkin. Kaupan alan palkkasumma on kasvanut vahvasti, kun kauppojen aukioloajat vapautettiin.

Kaupan palkkasumma kasvoi viime vuonna vahvasti. Tilastokeskuksen keräämien tilastojen mukaan kaupan palkkasumma kasvoi viime vuonna 2,9 prosenttia edellisvuodesta. Pelkästään loka-joulukuussa kasvu oli 1,7 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan palkkasumma supistui reilut puoli prosenttia.

Palkkasumma kertoo työntekijöille maksettujen bruttopalkkojen summan ilman optioita. Siihen vaikuttavat työllisyydessä ja palkansaajien ansiotasossa tapahtuvat muutokset. Työtuntien kasvun ohella kaupan palkkasumman kasvua selittää alan työllisyyskehitys, sillä Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan pelkästään viime vuoden viimeisellä neljänneksellä kaupan alan työllisten määrä kasvoi lähes 2 prosenttia.

Kaupan alan palkkasumman kehitys oli myös joutuisampaan kuin taloudessa keskimäärin, sillä koko talouden palkkasumma oli 1,5 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna. Loka-joulukuussa koko talouden palkkasumman kasvu oli 1,3 prosenttia.

– Sääntelyn purkaminen lisää työtä ja työmahdollisuuksia, josta hyötyvät sekä yritykset että yritysten työntekijät. Tämän valossa voi miettiä, että kannattaako kategorisesti vastustaa kaikenlaisia uudistuksia, sanoo Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

Kaupanliiton tiedote kokonaisuudessaan täällä >>>

Hämeen Yritysviestintä,
toimitus@hämeenyrityssanomat.fi